6. tammikuuta 2015

Donnan kurssityö Stockholm Scrapista!

Hei!

Kuten olen jo monesti hehkuttanut, niin meillähän oli upea matka marraskuussa muutaman samanhenkisen naisen kera Stockholm Scrap and MixedMedia tapahtumaan. Osallistuin siellä kahteen Donna Downeyn kurssiin ja yhteen Finnabairin kurssiin. Reissu oli TÄYDELLINEN. Olen aiemmin esitellyt teille jo jälkimmäisen Donna Downeyn kurssin "Paint like a Artist" työni, juttu löytyy täältä.

Nyt on aika esitellä Mixed Media Academy kurssin tuotokseni. Kurssi oli kyseisen viikonlopun ekan kurssi ja olin itse vielä aika pihalla siitä, mitä tulee kurssi pitämään sisällä. Muuta kuin albumin teon. Meillä oli kätevässä laatikossa 6 pahvin palaa, hieman maalia, rekvisiittaa ja suuret odotukset!! Kurssilla mentiin reipasta tahtia teenpäin työstäen albumia valmiiksi. Pitkälle ehdimme mennä ja työstää albumia valmiiksi. Kurssin loppupuolella päätin, etten teekkää albumia siitä, mitä olin ensin ajatellut tekeväni, vaan tästä tuleekin albumi matkasta Donnan oppiin. Näin albumi jäi tarkoituksella minulla kesken ja nyt sitten uuden vuoden tienoilla otin albumin käsittelyyni ja tein sen valmiiksi. Tästähän ei puuttunut kuin kuvat, tarinat ja koristeet.

Nyt näette minun valmiin albumini...











Tätä oli todella ilo tehdä, pieniä kivoja juttuja hieman eritavalla toteutettuna, mitä totuttu. Mutta myös tuttuja juttuja... ja ensi rakastumiseni Goldenin Fluid Acrylics maaleihin tapahtui tällä kurssilla.

 

 
 

 

Kiitos kun piipahdit!

Taru

PS. Minun vuoden 2015 intohimoinen projektini tulee olemaan osallituminen Donna Downeyn nettikurssiin, joka kestää koko vuoden. 25 kurssia... 2vkon välein... reilu 10 suomalaista ystävää mukana projektissa... tästä tulee olemaan paljon iloa, jos niitä ärräpäitäkin välillä tulee kuulemaan... joten minun inspirational journey matkani alkaa huomenna!!

6 kommenttia:

Merkku kirjoitti...

Tää on ihan mahtava!
Kateeksi käy kun en ollut mukana :(
No, joskus sitte taas meikäki :)

Maissi kirjoitti...

Upea albumin olet tehnyt :) Varmasti on ollut mahtava reissu.

Mummukka kirjoitti...

mielettömän upea...tuhosin juuri tänään vanhoja maaleja pois...sitten on lupa ostaa uusia kun osa vanhoista on kulutettu :)

Maikkis kirjoitti...

♡♡♡

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hieno!!

MarjoHoo kirjoitti...

Aivan törkeen ihana!!