11. elokuuta 2014

Matka Luovuuteen 2014

Kun sain tiedon tapahtumasta Matka Luovuuteen, niin en tarvinnut mitentää yhtään. Ilmoittauduin välittömästi! Jo tämä matka ennen tapahtumaa on ollut niin antava ja ikimuistoinen. Minkään tapahtuman facebook ryhmä ei ole ollut niin aktiivinen ja herskyvän hauska, mitä tällä porukalla on!


Matkaa jouduimme odottamaan n. 8 kk, mutta se matka olikin sitäkin täydellisempi. Leijun vieläkin pilvissä sen kaiken vuoksi. Ne ihmiset (meitä oli n. 30 plus opettajat), tunnelma, olosuhteet ja kokonaisuus. Tässä tulen kertomaan tielle kuvin ja sanoin sen kaiken mitä tapahtui pe-su. Siis pienen osan siitä, sillä kaikkea ei voi kertoa - edes sanoin. Perjantai illan voimauttavasta kerron sitten toisessa poistauksessa - se antaisee omansa!

Matkakaverikseni täältä Raumalta sain Arjan, tuon ihanaisen Rouvan Tiilivuorelta! Ja siitähän se seikkaulu alkoi. Matkalla päämäärään pysähdyttiin hieman shoppailemaan Klemmarikellariin ja Inspiraatioon. Niistä tarinaa toisessa postauksessa!

Matka ohjelmassa oli saapuminen laivalle S/S Bore klo 16!






Laiva oli kyllä hieno paikka. Tykkäsin. Meitä oli varoitettu, että nukumme kerrossängyssä. Mutta meillä olisin erilainen hytti Arjan kanssa, joten ei tarvinnut toisen työntää toista pyllystä yläsänkyyn jne... Eihän siellä paljon tilaa ollut eikä viihdettä kuin hotellissa, mutta minusta jotenkin niin toimiva.


Ensimmäisenä ohjelmassa oli voimauttava valokuvauksen kurssi. Ensin kokoonnuttiin tilaan, käytiin läpi mitä tehdään ja pariuduttiin. Päätettiin olla Arjan kanssa parit, kun meillä kerta molemmilla oli samanlaiset Lumikit kameroina! Sen jälkeen oli 2h aikaa kuvata. Jokainen oli ennen viikonloppua jo tahollaan miettinyt millaisia kuvia haluaa, ottaako rekvisiittaa yms. ja sitten vaan toimeksi. Että oli hauska ja innostava kuvaussessio. Tavoite oli 100 kuvaa per henkilö. Arjasta tuli otettua 300 ja Arja otti minuta 200 kuvaa, joten sen puoleen tehtävän anto oli tehty! Näistä kuvista tarkemmin vielä myöhemmin, mutta tässä iloksenne kuva, joka jo facebookissa ilahduttaa.



Kuvausjakso loppui Ravintola Blankoon, jonne mentiin porukalla syömään! Oli loistava paikka ja paljon oli porukkaan kaupungilla. Näytti vaikuttavan menossa olleet kaupunkifestivaalit sekä lähentyvät koulun alkamiset.Oli muuten taivaallisen hyvää ruokaa. Otin ihan perus Lehtipihvin, mutta se oli taivaallista! Haluan toistenkin tuonne syömään!

 


Sitten pitikin jo pistää välillä pää tyynyyn ja lepäämään, että jaksaa lauantaina itseasiaa.

Lauantai aamulla aloitimme ensimmäisellä kurssilla klo 9.15. Kurssia veti Elina ja tehtiin hauska minialbumi. Saatiin taitaa paperia ja koristelle mielemme mukaan. Tarvikkeet ja materiaat käytössämme oli muhkeat. Työni ei tullut vielä valmiiksi, sillä minun pitää siihen vielä tulostaa kuvat ja koota lopulliseen muotoonsa kotona.


Sitten käytiin lounaalla ja taas palattiin sorvin ääreen. Nyt oli suuresti odotettu ja himoittu Finnabairin kurssi Overemotional-collage. Aivan upea kurssin aihe, toteutus ja se isnpiraatio. Anian tyyli opettaa on niin inspiroiva, kannustava ja sopivalla vauhdilla varustettu, että se 6 tuntia mitä kurssille oli varattu aikaa meni kuin siivillä. Jälkikäteen olemme puhuneet, että se tuntui oikeastaan 3 tunnin kurssilta. Itse olen todella tyytyväinen omaan valmiiseen työhän (esittelen sen myöhemmin, kun saan kunnon kuvat). Ei voi sanoin kuvata sitä kurssin antamaa antia!










Sitten olikin vuoro lähteä syömään. Meille oli varattu pöydät lähelle RantaKerttuun ja sinne mentiin siis murkinalle. Oli taas hyvää ruokaa, ja sehän meille sopi. Kun nyt vaan vältettäisiin niiden pakaroiden laittoa lautaselle kesken ruokailun :) Mutta ne leppäkertut.... ne jakoi mielipiteen!!

 

Ruuan jälkeen sitten vaan palattiin takaisin laivalle ja askartelemaan. Ohjelmassa oli vapaata askartelua. Mutta mutta... Minna ja Elina olivat keksineet meillä yllätysohjelmaa! Meidät arvottiin ryhmiin. Jokaiken ryhmä sain kanvaksen ja 40min aikaa toteuttaa ryhmänä taulu. Voittajan arvosteli stiten Finnabair ja MInna yhdessä. Jokaiseen ryhmään piti valita myös johtaja. Kieltämättä ensireaktio oli paniikki, porukka kun meni valitsemaan minut vielä johtajaksi. Mutta oikeasti meidän porukan työ sujui kuin rasvattu salama - hauskaa oli. Joukkueessani oli itseni lisäksi Ansku, Maikkis, Sirpa ja Riikka! Jokainen ryhmä esitteli myös työnsä!

Meidän ryhmän työ!


Ja muiden ryhmien upeat työt!

 

Ja viimeisenä voittajajoukkeen työn. Loistavan upean työn tekivät kaikki ryhmät!

Saimme myös ennakkotehtävän Elinalta ja Minnalta, että pitää tehdä nimikyltti ja parhaat palkitaan. Jokaisella oli mitä mielenkiintoisempia nimikylttejä rinnassa. Lauantai päivän sai jokainen äänestää nimikylttiä ja illan päätteeksi kerrottiin paras. Äänten laskennassa oli ilmennyt että voitto jakautuu 3 naisen kesken: Maikkis, Ansku ja minä! Kiitos äänistä, oli hauskaa ja leikkimielistä. Niin tässä se minun nimikylttini sitten on



Jäi sitten hieman aikaa askarrella omiakin. Itse tekaisin 2 skräppisivua, mutta kyllä puolen yön aikaan alkoi jo olla niin takki tyhjä, että oli pakko lähteä treffeille nukkumatin kanssa.

Sunnuntaina samaa herkkua oli vielä tiedossa, ihanaa! Nyt aamulla aloitettiin Minnan kurssilla ja teemana oli Voimauttava skräppäys. Lauantaina oli pitänyt antaa Minnalle kuva, jonka valitsi perjantain otoksista ja sitten siitä skräpättiin!! Nyt oli tarjolla gellyplatea, mistejä, maskeja, panpastelseja yms yms. MInna opasti ensin tekniikoihin ja me oltiin saatu valkoiset puhtaat paperit. Siitä piti luoda se mikä liittyi kuvaan! Minun työni tulette näkemään myöhemmin, vaatii vielä pientä fiksausta!



Lounas tauko eli tankattiin energiaa. Ja sitten oli vuorossa viikonlopun viimeine kurssi ja Finnabairin toinen. Tällä kertaa aiheena Colorylogy - paper layout. Todella mielenkiintoinen tämäkin työ. Nyt oli vuorossa pieni mustavalkoine kuva ja vahvat tekstuurit ja voimakkaat värit!Siis niin ihanaa!

Tässä vaiheessa mä olen näköjään jo unohtanut kameran :D

Viimeisen kurssin jälkeen olikin haikeus jättää tämä ihanuus taakse ja lähetä kotiin. Mutta kyllä nyt on niin paljon kaikkea upeaa muistoa taltioituna, ettei paremmasta väliä!

ERITYIS SUURKIITOKSET ELINA ja MINNA, kun te jaksatte järjestää. Me taatusti jaksetaan tulla uudelleenkin. Kiitos valtavasti upealle opettajalle Finnabairille eli Anialle. Upea nainen, taitava designer!! Sain valtavan muhkeita kurssikittejä, naiset olivat hankkineet meille loistavat sponsorit. Valmiiteen tai puolivalmiiden töiden lisäksi jäi paljon kotiin kannettavaa tuotetta. Kiitos 7dots, kiitos Prima, Kiitos 3rdeye, kiitos SODAlicous, Kiitos Fiskars!! Jos joku vielä unohtui, niin kiitos niillekin, jotka jäi mainittamatta. Tuo tuotemäärä on niin muhkea tuossa, etten ole ehtinyt kaikkeen perehtymään vielä!

Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti ja jättää kommentin!

Jehkotar

10 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Kylläpä oli upean kuuloinen kurssiviikonloppu! Kunpa järjestetään toistekin, mä en harmikseni päässyt millään mukaan tänä kesänä.

Unknown kirjoitti...

Kiitos itsellesi ihanasta pöytäseurasta. Minulla ei ole ollut koskaan niin hauskaa kuin tällä reissulla. Maanantaikin meni pelkästään hymyillen! Todella voimauttava viikonloppu :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oi eittä MIKÄ REISSU. On teillä ollut IHANAA.

Nennu kirjoitti...

Olipa mukava postaus, tuli ihan itsellekin hyvä fiilis ja innostunut olo! Ihania töitä ja ihanan inspiroivan kuuloinen viikonloppu!

Merkku kirjoitti...

Upean postauksen olet Taru reissusta tehnyt!!!
Mä yritin Merkkublogiin tehdä eilen illalla postausta mutta olin niin väsy että täytyy jatkaa nyt aamulla.
Kiitos iloisesta seurastasi, toivottavasti nähdään taas pian :)

Minna Enqvist kirjoitti...

Kiitos, että olit mukana luomassa hyvää fiilistä!

Elina Stromberg kirjoitti...

Voi ihanainen Taru... Kiitos mahtavasta kuvasetistä ja matkapäiväkirjasta. Tähän juttuun pitää palata fiilistelemään viikonlopun tunnelmilla. Tapahtuma toteutti suuren unelmamme ja muodostui juuri meidän näköiseksemme - kiva kuulla, että tekemisen kiva fiilis välittyi myös matikalaisille!
Ollaanpa yhteyksissä! :)

Puuhis kirjoitti...

Mahtipakkaus viikonlopusta. Mun on pakko pilkkoa jutut paloihin... Kiitos taas kerran hyvästä seurasta!

Maikkis kirjoitti...

Kiitos Taru seurasta!! Oli taas niiiiiin kiva nähdä! :D ihana matkakertomus!! :) hitsi me oltiin hyviä! Meidän ryhmätyö oli kyllä ehdottomasti paras!! :D

Sanna kirjoitti...

todella upea tapahtuma tosiaan! ja oli kiva nähdä ihan oikeesti! ehkä nähdään vielä joskus uudelleen :)