15. joulukuuta 2008

15. luukku ja kuulumiset!


15. luukku
Tänä syksynä minulla on usein ollut sellainen olo, että minä tukehdun! Koko ajan on ollut kivaa, todella upeaan ja loistavaa tekemistä ja huominen on naurattanut - aika pitkälle.
Mutta viimeiset 3 viikkoa olen mennyt jo täysin tekohengityksellä ja uskomalla siihen, että joulu tulee kohta. Ja nyt se etapin ensimmäinen osa on saavutettu - tämän syksyn työt on tehty: niin PL kuin korttirintamalla. Ja olo on kuin rekan alle jäänyt! Todella jyrätty - niin henkisesti kuin fyysisesti!
Todellinen fyysinen ja henkinenkin loma tulee vasta jouluviikolla... mutta ensimmäinen apu tulee ensimmäisen tavoiteen täytöstä. Ja iloksi voin todeta, että tämän viikon tavoitteista suurin osa liittyy perheeseeni ja ne tehdään perheeni iloksi!
Tällä viikolla asiakkaille toimitetaan vielä tuotteita, mutta ei muuta - uskoakseni. Muuten ohjelmassa tällä viikolla olisi 1) lastenhuoneen lelujen kadotus varastoihin 2) juniorin joulujuhlat päiväkodissa 3) lasten huoneen pesu ja jynssäys 4) kollegan vihkiäiskahvittelut 5) seniorin koulun joulujuhlat 6) 7 uuden huonekalun kokoaminen 8) lasten huoneen viimeistely ja koristelu (tässä vaiheessa kun tähän päästy niin mä jo varmaan itken iloista ja helpotuksesta) 9) alakerran siivoaminen joulua varten 10) lopullinen joulun tekeminen meille .... saa nähdä kuinka ehdin leipoamaan... taitaa jäädä tänäkin vuonna... onneksi muillakin on niitä...
Ainut lohtu tässä kaaoksessa on se, että monen äidin lista tässä vaiheessa on ihan yhtä kaaottinen - jollain vielä pahempi. Mulla on kuitenkin jo lahjat hankittuna!!!
Joten ihanaa joulun odotusta - kaikesta huolimatta tämä on IHANAA AIKAA!

6 kommenttia:

Hanne (korttitehdas) kirjoitti...

Kaikki se raataminen on varmasti ollut vaivan arvoista, ole ylpeä itsestäsi. Itse en mitenkään saisi itsestäni noin paljoa irti!

Joulukorttirintamalla olen joutunut myymään ei oota jo viikon verran, kun ei yksinkertaisesti ole jaksanut tehdä joulukortteja. Onneksi enää tämä viikko töitä ja sitten alkaa oikea loma :) Jaksuja siulle!

Anonyymi kirjoitti...

onko nauhavaihto vielä voimassa.. onko mailini tullut perille osoitteen kera?

Anonyymi kirjoitti...

Moooo! Olipa kiva taas nähdä. Kiitos viimeisestä kuitenkin :D Sulla on mun blogini vanhalla nimellä täällä, se on aikoja sitten vaihtanut nimeään ja on nykyään vain Tanlittanin blogi. Nuo silmät ja korvat olen hylännyt nimestä :D

Anonyymi kirjoitti...

On sulla listaa tuossa kerrassaan! Minä yleensä lusmuan mieluummin (suur)siivouksesta ja keskityn mieluummin touhuamaan kyökin puolella =)
Elä ota liikaa stressiä!

Jessica kirjoitti...

Tuttua tekstiä, muutamankin kerran elämässäni loppuunpalaminen ollut lähellä..silloin on vain ollut pakko jostakin luopua, viimeksi koulutuksesta, se vain oli liikaa. Toivotankin sinulle pieniä lepohetkiä touhuamisesi lomaan, toivottavasti se happikin alkaa taas kulkea. :D

Anonyymi kirjoitti...

No huh huh. On sinulla tekemistä. Minua helpotti kun eilen televisiossa joku "tärkeä" ihminen sanoi ettei jouluksi kannata missään nimessä siivota suuremmin , vaan isoimmat kenkäkasat ym:t piiloon ja päällisin puolin vaan siivoilee. Kyllä helpotti. Joku kanssa joskus sanoi että siivoaa kaikki kaapit perusteellisesti ennen joulua ja lisäsi että kun aikoo joulun nääs kaapissa viettää.hih hih. Hyvää Joulua Sinulle Taru! Lopussa kiitos seisoo. ;)