21. lokakuuta 2014

Valmiiden skräppitöiden säilyttäminen!

Heippa kaikille!

Aloitin skräppäilyn joskus 5v sitten -alku aika oli hyvin hidasta joka ehkä 1-2 sivua vuodessa. Olin ensimmäistä kertaa Intohimona Skräppäys tapahtumassa vuonna 2011 ja silloin osallistuin vain päiväksi. Silloin aloitin oikeasti skräppäämiseni... ja siitä lähtien tahti on ollut kiihtyvä, ja viimeiset 1,5v vuotta pääpaino on ollut skräppäyksessä. 

Alusta asti oli ajatus, että ne valmiit työt tulen säilyttämään kansioissa. Upeissa kauniissa kansioissa. Ja hankinhan minä niitä. Sitten hankin lisää ja sain idean, että teen omat kansioit aiheittain: minä, lapset, eläimet, ystävät...  Ja ihmettelin niitä jotka sanoi, ettei enää tee niin, kun ei teidä mihin ne kaikki kansiot laittaisi.

Näitä kansioita alkoi sitten minullekin kerääntymään..


ja olihan ne kauniita... mutta keväällä 2014 alkoi minun järjestelmä myös tökkiä.
Näitä kansioita ehti keräänytä kaksi tuollaista kaapillista, kunnes tuskastuin.

Valmiia skräppi sivuja tuli edelleen tasaiseen tahtiin, mutta en suostunut laittamaan niitä pahvilaatikkoon. Siis mataliin skräppilaatikoihin laitoin, mutta että oikein pahvilaatikkoon..

Halusin, että ne on kuitenkin helposti selattavissa, jos haluan.

Ystäväni Terhi yksi päivä esitteli omaa tapaansa säilöä sivuja: arkkupöydässä.
Ajatus oli aivan fantastinen, mutta ei meille mahtuva. 
Hetken mietin ja mietin, että mikä olisi yhtä hyvä ja toimiva ratkaisu meidän tiloihin.

ja näin löysin IKEAn sivuilta tuoteet nimeltä DRÖNA
Tarjonnassa oli upeita värejä ja pidin ajatuksesta jatkojalostettunakin. 
Sillä makuuhuoneeni tuunaus on edelleen viime kevään (2013) jäljiltä.

Aloin suunnittelemaan makuuhuoneeseeni hyllykköä ja sinne mahdolisesti näitä käteviä DRÖNA laatikoita. Ja päätin, että sinnehän tulee tämän tyyppinen kokonaisuus KALLAX hyllykköä.

Tässä vaiheessa sesonkia, ei kannata alkaa sisustamaan, joten KALLAX hyllykön hankinnan siirsin joulun alle, mutta nyt kun maanantaina kätevästi olin liikkeellä liki IKEAa, niin poikkesin ostamaan muutaman DRÖNA laatikon koekäyttöön.

ja voin kertoa, että NYT on mun skräppileiskojen säilytysratkaisu ratkaistu vähäksi aikaa.


Tänään sitten otin nämä laatikot käyttöön ja heti vaan kaikkien leiskojen siirto näihin laatikoihin. Valitsin tällä erää ostetuihin laatikoihin väriksi turkoosi ja oranssi!


Pakkaan leiskat edelleen muovitaskuihin. Taskuun mene 2 leiskaa ja niitä on helppo sitten käsitellä täyden laatikon sisältä. Sitten kun sain sivut pakattua näihin laatikoihin, niin ajattelin samalal tehdä inventaarin montako leiskaa olen nyt näiden skräppivuosien aikana tehnyt


Tässä täysin täyteen ahdetussa laatikossa on 71 sivupussia eli yhteensä 142 skräppisivua. Varsin tiivis pakkaus. Ja kokonaissaldoksi sain 278 tehtyä valmista skräppileiskaa. Tässä on laskettu mukaan 12" tuuman ja tämän puolikkaat sivut. Ei minisivuja eikä minialbumeita. Ja kun nyt sain nämä pakattua, niin lähes 3 laatikkoa tulitäyteen tätä istumalta. Onneksi ostin niitä heti 6 kpl. 

Eikä muuten ole hinnalla pilattuja: 2,95e. Soveltuvat myös moneen moneen muuhun asian säilytkseen. Ja jos et hetkeen näitä tarviste, niin menee näppärästi pieneen tilaan varastoon!

Siis joulukuussa lähden hyllyn ja lisälaatikoiden ostoon.
Mutta nyt on mun skräppileiskojen säilytysratkaisu hoidettu kuntoon!

Ja kaikista hauskinta on, että kerrankin halvalla!!

Mukavaa kun piipahdit!

Kerro omista säilytystavoista - ne kiinnostaa aina!

Terveisin

Jehkotar

3 kommenttia:

Mummukka kirjoitti...

No wau, hieno idea. Mulla onkin yksi tuollainen laatikko, johon kyllä mahtuu tähän mennessä tehdy. Ei mulla ole kuin kaksi albumia melkein täynnä joten tovi menee ennenkuin yksikin laatikko tulee täyteen. Pitäisi saada vaan jostain noita sopivan kokoisia leiskapusseja.

Taru Jehkonen kirjoitti...

niitä on useammakin kaupassa, itse tilasin just Dekorettesta

Anski kirjoitti...

Ite oon kans tuskaillut täällä minne tunkea kaikki leiskat, hylly missä albumit oli, ei kestä enää papereiden painoa, niin leiskat on kasoissa siellä täällä ympäri kämppää. Äääh! Mutta ens kerralla Ikeasta ostan kyllä kans noita, kiitos vinkistä!!