5. elokuuta 2013

Häätunnelmissa!

Viikonloppu oltiin häätunnelmissa.
Rakas ystäväni meni lauantaina naimisin Luvin kirkossa ja juhlat oli Luvian Wellamola.

Perjantaina olin muiden mukana koristelemassa hääpaikkaan. Morsian oli itse Kaason kanssa suunnitellut pöytien koristelut ja ns paperimateriaalit. Ystäväni kun on kanssa intohimoinen askartelija - hän on juuri se keneltä minä sain vuonna 2007 alku vuonna kipinän askarteluun!

Talvella sain soitin, että he varaisivat esittely pe 2.8 ja su 4.8. PÄälle tuli nauru :D Minä ihmettelin, etät mitä nyt. Heillä oli Morsiammella ja KAasolla kinkkinen haaste: miten varata kalenteristani mut siksi viikonlopuksi ilman ettei tarvitse paljastaa syytä. No eihän se onnistunut. Sain ihanan pyynnön Morsiammelta, että voisinko suunnitella ja toteuttaa seinien koristelu! Tämä oli samaan aikaan valtava kunnia mutta myös kauhun paikka. Minun ensimmäinen hääpaikan koristelu. En todellakaan ole mikään hääexpertti.

No olen itse äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka itse sanonkin. Jännitti valtavasti, että toimiiko keksimän idea, mutta se toimi. Ja kiitos ja kehua tuli - sehän lämmitti mieltä! Pienien jahkailujen jälkeen seinille ja oviaukkojen koristeet oli perhosteemalla. Olen saanut hääparilta luvan julkaista perjantaisia kuvia hääpaikalta, kun se oli saatu koristeltua. Olen kuvannut tätä kuitenkin mun tekemien osaltani, en muiden tekeleitä niinkään!

 Tämä oli hääparin paikka. Minun käsialaa tässä kohteessa oli kaikki muu, paitsi tuo sydäntaulu, ja pöydän päällinen plus penkki.
 Tälläinen lila kaari oli kaikissa 3 oviaukossa!

 Perhoinen oli tehty hyvin yksinkertaisesti:
puhtaan valkoinen paksu huopa
Mistillä värjätty
Virkkuulankaa, neula ja helmet keskustaan!
Ja sitten hääpaikalla kiinnitetty pääasiasa hakaneuloilla verkkoon.
Jossain liimatäplillä!
 PartyLite somiste pääsi hääkimpun pitämiseen. Ja perhosia löytyi sieltäkin!

 Seinillä oli myös kaikkea tarpeetonta jota häivytettiin ilmapalloilla ja materiaaleilla yleisesti

 Lahjapöytä oli Miian käsialaa, mutta ilmapallot perhosineen taas minun..

 Nurkissa oli ns. spotit ja tässä nurkan verkko perhosineen iltavalaistuksessa!

Ja siinä joku Jehko työntouhussa perjantaina!

Sain myös kunniatehtävän tehdä Polttarikirjan häihin.
Sitä teinkin sitten to-pe-la yöt putkeen ja valmistuihan se ennen häitä.
Minähän en saa mitään valmiiksi ilman deadlinea!

Tälläinen kirja sitten syntyi... ymmärrettävästi naamat on sotkettu...























Nyt on vielä pojat viikon isällään, mutta minulla alkoi arki.
Tänään yksikönkokous ja 6 esittelyä loppu viikon aikana.
Tampereelle ajattelin ystävien kera vielä ehtiä kuitenkin piipahtaan!

Hyvää viikkoa kaikille!

Jehko

1 kommentti:

Maissi kirjoitti...

No on sulla ollut hommaa noissa, hienosti olet kaikessa onnistunut ja hääpari varmasti tykkäsi :)