18. huhtikuuta 2013

Intohimo Skräppäyksen pakkailujen huumassa!

Täällä on sitten pakattu ja hartaasti..

vielä tuli yksi tiivistämisen idea mieleen, joten pientä 
säätöä ennen kuin tavarat pistetään kasseihin ja autoon!

Olen pakannut 3 päivää - joo hullun hommaa.
Ensin pitää muistella ja kerätä tavaroita, että mitä tarvitaan.
Sitten siitä karsitaan turhat ja hullut pois...

nyt sitten kun tajusin, kuinka vähän sitä teko aikaa on 
oikeesti workshopien jälkeen niin 
päätin ensimmäistä kertaa rakentaa pakit tuonne reissulle. 

Eilen illla katselin telkkaria, lajittelin papereita ryhmiin...
sen jälkeen niihin sopivia yksivärisiä kartonkeja...

ja sitten valokuvat pinoille.
Mulla tällä kertaa melko värittömiä kuvia, joten tuo vaihe oli helppo.

Aamulla kun heräsin, niin totesin, että paperien osalta 
ne on vielä päivitettävä ja että en voi ottaa 
kaikkia nippuja mukaan (niitä syntyi eilen 20kpl).
Joten jaoin projektin puoleen ja aloin tarkentamaan 10 pakkia.

Otin hyllystä vielä yhden paperinipun ja kävin sen 
kautta läpi kaikki paperiniput ja 
joihin pakkeihin tuli poistoja ja joihinkin lisäyksiä.

Sen jälkeen otin ison tarra/aakkospinon ja hain pakeille sopivia tekstejä!
Ja sitten alkoi oikeasti hitain vaihe, mutta missä säästän todella tavaran kantamisessa.
Eli koristeita, leikkeitä, nauhoja, teippejä, kukkia, rintamerkkejä yms
koristeeksi kelpaavaa kasattiin eri pakkien päälle.

Sen jälkeen pakit on pakattu minitrip pusseihin - kaksi pakkia per pussi!
Ja nyt on iloinen ja happy olo, että tein tuon!
Sen lisäksi joitain koristeita määräpakkasin vielä erikseen.

Pakkien teosta vielä - ajattelin sene olevan haastavampaakin.
Toki aikaa vievää se oli, mutta uskon, että kiitos tulee viikonloppuna!
Pääsee suoraan puurtamaan sivua.... 
kun sivujen raakaversiot on nyt sitten myös jo takaraivossa
 tuon pakkien teon johdosta!


Nyt pitää sitten vielä viilata loppu kamat - 
kaupungilla käydessä (evästä ostaessa) tuli mieleen vielä yksi karsinta peruste... 
johan tuli taas kassiin lisää tilaa..  vielä pientä näpertämistä aion tehdä...

Eli nuo kamat pitää vielä tiivistää niin, että tulevat kätevästi mukaan:



Ja nämä on tänään jäänyt ylitse hommista...
ja toinen mokoma on viety jo kaappiin karsinnan jälkeen...
Todistaa siis, että se karsinta kannattaa tehdä!


Jaaha nyt sitten vielä lasten kamat valmiiksi - lähtevät isälleen pikapuolin!
Sitten minä siivoan kämpän, nukun pitkät unet ja huomenna startataan jo klo 12 Erjan kannssa.
Pari mutkaa tehdään matkalla, mutta eiköhän me olla Vuosaaressa joskus 17-19 välillä!
Siellä nähdään!

Jehkotar

ps. Mutta yhden asian lupaan, tulette hämmästymään tavarani vähyyttä...
kun muistatte miten mulla yleensä on kamaa, niin siihen verrattuna aion yllättää jopa itseni

6 kommenttia:

Arja L kirjoitti...

Tässä postauksessasi tulee niin selkeästi esille syy siihen, miksen innostu koko viikonlopun kestävistä kursseista. Mieli tekisi,mutta kauhistun jo etukäteen pakkaushommaa, koska aina pitää olla koko verstaan sisältö käsien ulottuvilla. 99%:n varmuudella minulla ei ole visiota siitä mitä alan värkätä, joten en voi tietää mitä tarvitsen takuuvarmasti ja mitä todennäköisesti.Toisekseen inhoan pakkaamista ja jos mahdollista niin vielä enemmän tavaroiden purkamista!
Toivotan oikein hauskaa ja intohimoista viikonloppua ja terkkuja tutuille :)

Maissi kirjoitti...

Ei kannata kuitenkaan tehdä niin kuin minä Raumalla eli kummasti tavarat väheni kun olennaisimmat jättää pois :)

Taru Jehkonen kirjoitti...

Juu Maissi, silleen harkitusti :D Mutta onneksi kavereilta voi lainata!

Kaisa kirjoitti...

Humn, mä en ole oikeen vielä edes alottanu pakkaamista. No, huomisen Riikan kurssin tarvikkeet alkaa olla kasassa. Mun ois tarkoitus tehdä mummojen äitienpäivälahjat, molemmille minit. Kuvat on valmiina, paperit ostan ehkä osaksi ainakin paikanpäältä. Vois ehkä tehdä kitit vielä pariin leiskaan. Mulla on vielä kanssa pari Emmon kurssin leiskaa tekemättä.

Ekaa kertaa menossa mukana, jänskättää kovasti!! En lopulta ilmottautunut muihin kuin Riikan workshoppiin, sitä odotellessa. Nähdään!

http://tuijankortteilua.blogspot.com kirjoitti...

Kyllä aikamoinen pakkaaminen sulla on.Hyvää reissua ja toivottavasti on mukavaa!!!!

Puuhis kirjoitti...

Kyllä se ennakkosuunnittelu kannatti. Tosin itse olisin voinut vieläkin karsia - jotenkin kuvittelin että tekisin vieläkin enemmän. Suurin ongelma minullakin on se, että kotona voi muuttaa mieltään vaikka kuinka monta kertaa ja reissussa on pysyttävä suunnitelmassa ja rajatuissa tavaroissa.