19. kesäkuuta 2009

Takana on todella mielenkiintoinen viikko.

Reissussa sain pienen yskän. Tautini vuoksi ja väsymyksen vuoksi yskä kasvoi isommaksi. Lopulta maanantai iltana totesin, että tauti on tuttuun tapaan laajentunut poskiin ja korviin sekä ääni mennyt! Eiku soittamaan lääkäriaikaa.

Juhannusruuhkien vuoksi lähdin sitten tiistaina kohti päivystystä.
Kun olin selostanut oireeni ja kiltisti kertonut, että tuli viikko sitten Jenkeistä. Niin minulta kysyttiin, että voisitko mennä eriksykseen, vaikka he eivät usko sika influenssaan.

Siellä istuin tunnin kunnes lääkäri tuli haastattelemaan maski naamalla. Sitten siellä menikin seiniä mittatessa ja puhelimella itseäni viihdytteäen 1.5 tuntia vielä päälle, ennen kuin lääkärit saapuivat paikalle. Tässä kohtaan pinnani oli hyvin kireellä...

Lääkärit pahoittelivat kovasti pitkäksi venähtänyttä aikaa. Ymmärsinhän minä heitäkin - protokolla näissä tapauksissa on hyvin tarkkoja!! Mutta eristyksistä ei ollut puhe eikä näköyhteyttä henkilökuntaan eikä yhtään väliaikatietoja, että mitä ja mikä kestää!! Lisäksi eristyshuoneessa oli vain kova tuoli, ei sohvaa ei sänkyä... luojan kiitos kirja oli fiksuna pakattuna mukaan.

Heidän piti tarkistaa keskussairaalasta että poistaanko minut epäilystä ja miten minut tutkitaan. Homma oli selvä - en ollut matkustanut riskialueelle eikä oireet täsmänneet.
Tuon 2,5 tunnin päästä tutkimukset tehtiin sitten hyvin nopeasti ja reseptit kouraan.

Taava ja Riiviö kävit pari päivän viisiitillä ja silloin aika meni siivillä.. oli ihanaa ja hauskaa... aika kului aivan liian nopsaan... Eilen sitten siivoilun kämppää kun naiset lähtivät. Vierailusta vielä tarkempi postaus myöhemmin kuvien kera!!

Nyt haluan toivottaa teille kaikille

LOISTAVAN RENTOA JUHANNUSTA!!!


t. Taru ja kotiväki


5 kommenttia:

Pihkku kirjoitti...

Mukavaa Juhannusta!!

Taava ja Riiviö kirjoitti...

Vai käytiin me sotkemassa? ;-D
Höpö höpö!!

Maaret kirjoitti...

Hyvää Juhannusta, tuliko posti perille :)

Ritva kirjoitti...

Toivottavasti olet jo paremmassa kunnossa!
Tulin ilmoittelemaan, että Jehkis-haasteen lehtipöllön eka linkka johtaakin väärille poluille eli Katiin :)

Taru / Jehkotar / j-tar kirjoitti...

Ok... olen tainnut näitä vääriä linkkejä syöttää joka paikkaan..