9. syyskuuta 2019

OULU & Jehkotar


Mä olen niin innoissani ja pähkinöissäni tästä mahdollisuudesta päästä / lähteä kurssittamaan Ouluun.! Olemme sopineet kaksi ajankohtaa, jolloin kurssit Oulussa on. Ensimmäinen on maaliskuussa 2020 ja yläpuolella näet sen päivän kurssimainoksen. Toinen päivä on syyskuussa, ja sen mainos valmistuu sitten maaliskuussa 2020.

Molempien kurssien sisältö on sellainen, että kaikki vinkit, ideat ja jipot hyväksikäytettävissä niin planneroinnissa, bujoilussa, korttiaskartelussa, art journalin teossa kuin skräppäämisessä. Molemmilla kursseilla tulee sapluunan käyttö tutuksi. Samoin pääset tutustumaan hieman mediumeihin, mutta ennen kanssa musteisiin ja väreihin eri muodoissa.

Jotta voi osallistua kursseille, niin sinun ei tarvitse olla kokenut tekijä. Samalla uskon kurssien tarjoavan myös sinulle pitkän linjantekijälle - ainakin hyvää fiilista ja ehkä ripauksen uutta näkökulmaa!!

Tila vetää reilusti, mutta yläraja osallistujille on 24 hlö. 11hlö/kurssi on minimi, että kurssi toteutuu. Kukaan ei joudu maksamaan kursseista mitään ennen kuin kurssit varmistuu. Kurssipaikan voit varata heti. 3-4 vko ennen kurssia (kun kurssin toteutuminen on ensin varmistunu)  tulee sinulle kurssista lasku. 

Toivottavasti tapaan juuri SINUT Oulussa maaliskuussa!

Terveisin 

Jehko

Ei kommentteja: