10. marraskuuta 2015

Tukholman reissu (megapostaus)

Tätä odotettiin kuin kuuta nousemaa... meinaan tätä Tuhkolman matkaa. Sofia ilmoitti keväällä, että tänä vuonna kursseja tulee pitämään Limor Webber Kanadasta. Siltä seisomalta tiesin, että minä haluan mennä kursseille. Mutkaan reissun ilmoittautuivat myös Lena, Maikkis, Milla ja Pia!! Odottavan aika voi olla pitkä... mutta se jälleen kerran kannatti todellakin. UPEA reissu takana.

Minun reissuni alkoi jo torstai iltana 5.11 kun lähdin ajamaan Millan luokse Nokialle. Olin yötä Millalla, sillä meillä lähti lento perjantai aamuna 6.11 niinkin aikaisin kuin klo 6.35 kohti Tukholmaa. Olimme jakauteneet 3 menoryhmään - Maikkis ja Pia lenti Helsingistä ja Lena tuli työpaikkaetuna laivalla satamaan.

Minä lähden lentomatkalle ensimmäistä kertaa Pirkkalan lentokentältä. Mutta näppärä paikka lähteä. Meidän kone oli potkurikone. Tässä hieman lähdön tunnelmia.


Junalla kohti keskustaa ja siellä hotellille. Hotellille veimme laatikot ja siellä odotimme Lenaan mukaan porukkaan. Hotellimme oli kertakaikkisen upea hotelli Mornington Hotelli. Eikä ollut edes sikakallis vaikka oli Östermalmin alueella. Alue oli siistiä ja rauhallista! Hotelli oli upeasti sisustettu aidoilla kirjoilla - niin tuloalue, ravintola ja hotellihuoneet. Tykkäsin!!!




Kun Lena oli saapunut, niin lähdemme shoppailemaan. Ensimmäiseneä kohteena oli Panduro, jonne mennessä koukkaille kaikkiin hauskan näköisiin paikkohin. Milla halusi piipahtaa Scrappa.. askartelukauppaan, jotka matkan johdosta Milla sai uuden nimen: Harhauttaja!! Kauppa itsessään oli iso pettymys!! Sieltä tunnelbanalla takaisin hotellille. Mentiin vielä lisäshoppailuille lähialueella, kun odoteltiin Maikkista ja Piaa saapuvaksi.









Koko jengin voimin lähdettiin syömään naapuriin italialaiseen Piatta ravintolaan. Loistava palvelu ja upeaa ruokaa!!


Meillä riitti vielä seikkailumieltä ja lähdettiin ennen ensimmäistä kurssia etsimään askartelukauppaan Pyssloteket. Tämä kauppa oli kuin taivas. Ehdottomasti paras ja loistava. Sieltä olisi voinut ostaa vaikka mitä.... paljon ihanaa jäi kaupan hyllylle. Tässä vaiheessa alkoi mun ja Millan leikkimielinen kisa siitä, että kumpi ostaa enemmän maskeja reissussa :D


Sitten oli aikaa mennä Stockholm Scrap Classa tapahtuman ensimmäiselle kurssille: Layout class! Tämä oli hauska rento lämmittely kurssi. Mutta tämä ihana opettaja - aivan upea ja lämmin henkinen ihminen!!



Minun kurssilla tekemä leiska on tässä...



Kun päivä oli pulkassa niin suosiolla lähdettiin unille suoraa päätä kaikki. Kaikki olimme heränneet aamulla klo 4-5 kaikki, joten hieman väsytti. Matkalla piti ottaa kuitenkin muisto!


Lauantaina oli sitten uusi päivä joka alkoi ensin Art Journal Class.

  


Ryhmäkuva kurssilta



Töitäni tältä kurssilta (jotain jäi vielä puolitiehen, joten niitä ei näy tässä)

 




Sitten oli vuorossa ehdottomaspsti minun mielestäni viikonlopun PARAS mutta rankin (minulle) kurssi Abstract Canvas Class.


 
Ei ollut muuten lainkaan niin helppoa miltä se ensi näytti. Se tuhraamisen, tuhtaamisen ja suorastaan jätti turhautumisen jälkeen olin valmis pakkaamaan kassit ja lähtemään kotiin. Sanoin kavereille, että nyt olisi niin pirun hyvä kun saisi mennä unille välillä ja jatka huomenna. NO Limor näki kanssa turhautumiseni - kertoi myöhemmin, että hän luulee, että mä alan kohta itkemään koska oli niin syvässä ahdiskossa.

 


Ja se pieni hetki apua ja tarkempia neuvoja - se oivalluksen hetki - kokeilu ja ONNISTUU!! Tämä tilanne on yksi elämäni mahtaviampia. Tässä yksi hyvä kuva joka uvaa hyvin sitä fiilistä joka silloin tuli. Ja olisinkin sitten hetken porukan kuvaistuin tämän helpotuksen vuoksi.


 

Ryhmäkuva kurssilta



Minun valmis työni


Illan päätyttyä oli kova nälkä. Se ei ollutkaan sitten helppohomma löytää ravintolaa. Meinaan selvisi, että Östermalmilla ravintolat ovat viikonloppuiltaisin aivan täynnä. Mutta yksi ihana suomalainen henkilö meitä hetken kuunneltuaan ja seuratatuaan antoi upeat vinkit ja näin menimme vähän matkan päässä olevaan Thai ravintolaan Thai House Wok. Ehdimme just 10 min ennen kuin sain ehdä vielä tilauksia. Syömisaikaa meillä oli tunti!! Tämä oli minun ensimmäinen käyntini Thai ravintolassa, mutta ei varmana viimeinen kerta. Loistavaa ruokaa ja upea palvelu taas!! Join myös Thaimaalaista olutta, oli hyvää!


Östermalmin kurssipaikalla oli myös syntynyt oma Finss Corner. Kyltti sinne jäi vielä tekemättä!


Sunnuntaina olikin keli muuttunut hyvin sateiseksi. Sitten olikin vuoro pitää kurssi Mini Albumista.



Ryhmäluva kurssilaisista


Minun kurssilla syntynyt työ






Viimeinen mutta ehdottomasti toiseksi paras kurssi tällä kertaa. Tuo Draw like an artist in no time oli kertakaikkisen uskomaton kurssi. Ja mikä mahtava tyyli opettaa Limorilla. Ei paljon hirvittänyt ... vaan kummasti sitä vaan teki. Tämä kurssi oli muutenkin erilainen. Olimme pääasiassa hiljaa. se oli upea tunne kun Limor demoni meille, miksi pitäisi piirtää hiljaa.... pistämällä meidät laulamaan ja piirtämään samaan aikaan. Jännää!!!



Ryhmäkuva kurssilaisista



Minun piirrustuksista osa



Tässä piirrustuksessa saimme malliksi upea Lee Jefferiessin ottama mustavalkoinen valokuva. Samalla käytiin läpi sitä, että tälläisiä ammatilaisen kuvia saa käyttää mallina, inspiraatiota yms. mutta niistä tehtyjä piirrustuksia ei saa myydä. Mutta loistavaa opetusmatreiaalit tämä on. 





Reissulla otettuun myös tietysti kuvat Team Finlandin kera Limor ja Sofia



Kurssi kuin päättyi niin menimme viemään kassit hotellille ja sen jälkeen syömään. Illalla oli niin lämmintä että minä kävelin jopa osan matkaa ilman takkia.




Eilisestä viisastuneena olimme varanneet pöydän upeasta Kreikkalaisesta ravintolasta Kouzina. No siellähän oli syömässä myäs Sofia, Peter ja Limor. He kutsuivat meidät seuraansa ja saimme todellisen täydellissen päätöksen viikonlopulle.



Opettajasta vielä sananen. Olen ollut monen hyvän upean opettajan opissa - ja kaikkia voin suositella. Mutta Limorin tyyli ja ote - se oli jotain fantastisen rauhallista ja määrätietoista. Nainen on täynnä ideoita, monipuolinen, ystävällinen ja loistava ulosanniltaan. Ehdottomasti menen uudelleen kun mahdollisuus joskus tulee. Mä niin haluisin päästä Limorin Acrylic Boot Campille!!



Maanantaina me kaikki lähdimme omissa ryhmissämme ja omilla aikatauluilla kotimatkalle. Me lähdettiin ilman kiirettä Millan kanssa lentokentälle, kun ensin olimmenukkuneet pitkät yöunet. Lentokentällä shoppailimme ja tapasimme Limorin. Vietimme lounaan yhdessä ennen kuin Limorin lento lähti.

  
Me lähdimme taas entistä pienemmällä potkurikoneella kohti Pirkkallaa kahdelta.



Matkalla oli kauniita maisemia

Perillä oli syksyistä!

Nyt ei muuta kuin etsimään uusia seikkailuja ja odottamaan niitä!

Kiitos kun piipahdit!

Taru

Kuvat ovat Tarun, Millan, Maikkiksen ja Lenan käsialaa niin kameroilla kuin kännyköillä. Kuvien lainaamiseen on minulla lupa! KUVIEN KOPIOIMINEN KIELLETTY!

9 kommenttia:

Anu-Riikka L. kirjoitti...

Ihana ihana ihana ihana....
Kiitos tästä. Kun jaoit. Melkein mukana - ehkä ensikerralla.

Maikkis kirjoitti...

Voih. Oli kyllä ihana reissu... Kiitos sinulle ystäväiseni! <3

Mummukka kirjoitti...

Ihana reissu teilläkin. Mulla vielä muhii Puolan matka, teen postauksen kun ehdin ja jaksan kirjoittaa. Töiden jälkeen ei oikein irtoa enää kirjoitusta.

Taru Jehkonen kirjoitti...

Mä oon sellainen, että se on tehtävä heti pian, tai en tee lainkaan!

Manumiina kirjoitti...

Kiitos, mukava oli lukea matkakertomusta!

Anski kirjoitti...

Kiitos matkakertomuksesta, oli ihanaa lukea tätä! :)

Minna Enqvist kirjoitti...

Voi miten mahtava reissu teillä on ollut! Oikeen rupesin kaipaamaan askartelumatkailua, ehkäpä omakin elämän tilanne antaa taas tulevaisuudessa periksi reissuun lähtemiselle.

Miuku kirjoitti...

Kiitos kun jaoit ja kerroit myös tuosta luomisen tuskasta (punaisen langan löytämisestä), aina ei ole niin helppoa. Samaa mieltä parin askartelukaupan suhteen, Pyssloteketissä kannattaa käydä, toista ei kannata edes mainita.

Pia - Piipero kirjoitti...

Olipa mahtava postaus. Kiitos. Kova homma tommosessa reissussa on ja vieläpä sen saamisesta blogiin jotenkin hyvässä muodossa. Mutta sä kyllä onnistuit. Ihan tuli hetkellisesti jopa sellanen olo niinkun olis mukamas ollut mukana.
Monessa kohdassa kun postausta luin ja kuvia tutkin, tuli jotain kivaa kommentoitavaa mieleen, mutta sit tajusin ettei niin pitkää kommenttia kukaan jaksa edes lukea! Joten teen yhteenvedon; mukaansatempaava, innoittava ja ilostuttava reissu ja postaus siitä!
Teillä on ollut kivaa! Monta hienoa kuvaa ja tosi hienoja kurssitöitä sait tehtyä.
Hauskaa miten törmäsitte opettajiin vielä illalla ravintolassa ja lentokentälläkin!
Tästä tuli kuitenkin pitkä kommentti. Heh.
Mä oikein nautiskelin tätä postausta lukiessa. Kiitos.