20. syyskuuta 2014

MixedMedia pääprojekti - headproject

Viime vuonna näin naisten upeita tuunattuja päitä.
Erityisesti innostuin Maikkiksen upeasta päästä!
Halusin kanssa pään ja sainkin sellaisen.

Tästä taisi tulla ikuisuusprojekti, mutta perjantaina se valmistui!
Lopultakin!

Tässä minun valmis pääni - nyt on oma vaihtopää!


kuvattuna ympäri tämä valmistunut pää

 

 Kuvat saa isommaksi napsauttamalla!

Sitten hieman vaihekuvia kummipäästä

 Ensin gessoa, ekassa kuvassa 1 kerros, ja toinen kuva toisen kerroksen jälkeen.

Tekstuuripintaa päähän gesson avulla.

 
Ensimmäiset koristeet kiinni.
Koristeiden kiinnityksessä vahva gelmedium oli hyvä ja kestävä liima!



 Tässä työ sitten valmiina kaikkineen ryjineen!
Tähän päälle pistin kerroksen gessoa ja kaksi.
tästä jäi vaan ottamatta kuva.
Sitten työ pysähtyikin kaapin päälle moneksi kuukaudeksi.

Elokuussa maalasin pään mustaksi.

Ja perjantaina jatkoin siitä mihin idea jäi.
Eli roiskimaan ulos nurmikolle maaleja...
keltaista oranssi ja punaista. 
Siis niin minua!

Tältä näyttää kun keltainen roiskittu


Oranssin roiskinnan jälkeen...


ja viimeisenä punaista roiskittu...

ja ei muuta kuin pää kuivumaan.

Perjantai illan sitten hierosin päähän goldfinger
väriä Copper ja siten pää olikin valmis!
Tälläistä jälkeä syntyi!







Kiva kun piipahdit. Vielä kimpaa, jos jätin viestin!

Jehkotar

9 kommenttia:

Merkku kirjoitti...

Voihan vaude!
Tollasta kun pääsis kokeileen :)

MarjoHoo kirjoitti...

Mega WAU-WAU!! Ihan yyberhieno. Ihanaa myös nähdä, että muillakin on ikuisuusprojekteja ;)

Terhi Koskinen kirjoitti...

Oho! Mieletön!!!

Maikkis kirjoitti...

Onpa tosiaan upee!! :) Pitäskö sitä itekin ottaa taas pää rokkista.... :)

Marjut kirjoitti...

Wau upea!

Apris kirjoitti...

Waude. Mielettömän upea pää.

Sanna kirjoitti...

wow!!! aivan mahtava!!!

taru76 kirjoitti...

Todella hieno!

Maaret kirjoitti...

Aivan huippu tuotos, kertakaikkiaan LOISTAVA!