15. elokuuta 2014

5 päivää elämästäni - päivä 3

Paperiliittimen Riikka haastoi minut jo edellisviikolla tähän hauskaan haasteeseen: 5 päivää elämässä. Riikka teki tämän englanniksi, mutta toki saa tehdä suomeksikin, kuten minä teen. Eli tehtävänä on dokumentoida kuvin ja tekstein blogiin omasta elämästä 5 päivää. Päätin heti dokumentoida viime viikosta ma-pe, koska sattui olemaan vielä todella mielenkiintoinen viikko. Suurin osa kuvista on otettu kännykällä, koska se on aina joka paikassa mukana.

Toinen päivä on keskiviikkona 6.8.14.
Helle jatkuu edelleen ja pojat vielä lomalla. Oikein saamaton päivä tänään. Mulle tyypillinen hidas lähtö tähän päivään, eli nukuin pitkään. KUn lopulta sain itseni liikkelle, niin tsekkasin vielä viimeiset kurssimatskut ja pakkasin ne kasseihin valmiiksi.


Tänään unohdin aika pitkälle kuvata, toistaaltaan ei tänään tapahtunutkaan kovasti paljon.
Iltapäivällä oli taas aika minun elämässäni hyvin suurta osaa esittävälle asialle eli PartyLite esittelylle. Hyppäsin auton rattiin ja huristelin Harjavaltaan pitämään esittelyä Kirsille ja hänen ystäville ja sukulaisille. Tämä kutsupaikka on aina niin iloinen ja mukava. Tosin lähes kaikki mut kutsupaikat on!!



 Mulla on paha tapa syödä autossa. Varsinkin niitä pahuksen herkkuja. Etupenkki on täynnä kamaa, yleensä! Nyt ei onneksi pahasti!
Kesäinen esittelypöytä Kirsin terassilla

Että sellainen oli keskiviikkopäivä lyhyesti!


Tähän haasteeseen kuuluu myös aina joka päivä jonkun haastaminen. Tänään  haastan mukaan Lenan. Kerro sinäkin hieman elämästäsi kuvin ja sanoin.

Nähdään taas huomenna kolmospäivän kimpussa!
Jehkotar

Ei kommentteja: