20. tammikuuta 2014

Anaheimin matka osa 5 / Anaheim Ducks

Sunnuntai päivää odotimme pitkään!
Olimme Taavan kannssa ensin messuilla muutaman tunnin ja sitten hakemaan Suvi hotellilta!
Hieman syömään hyvää ruokaa...





....ja sen jälkeen kohti Honda Centeriä ja katsomaan elämäni ensimmäistä
kertaa NHL peliä Anaheim Ducks - Detroit Red Wings

 Oltiin hyvissä ajoin hallilla ja halli oli kyllä vaikuttava - tyhjänäkin!




Oltiin ostettu maalia oikein kaupasta ja taiteiltiin meille Suomiliput poskiin!




Kotijoukkue tuli lämmittelemään ennen ottelua ja mentiin lähemmäs kuvaamaan.
Paikalliset jääkiekonystävät olivat tosi innoissaan kun kuulivat
mistä me olemme. Selänne on todellinen idolli siellä ja Koivusta sekä Vatasesta
pidetään myös. Saimme todella lämpivän vastaanoton ja Suvi sai sekä henkilö
kunnalta että toisilta faneilta muistoja!!




 Koivusta ei saatu kasvokuvaa - ei huomannut tai halunnut huomata meitä.
Selänne huomasi ja myös Vatanen ja antoivat kivasti ottaa itsestään kuvia!




Pelissä oli n. 17 500 muuta katsojaa.
Meteli ja huuma oli valtavaa, mutta sellaista
SM-liigasta tuttua fanaattista joukkuuen ryhmä kannustusta pelissä ei ollut
Harmi, se olisi ollut vaikuttavaa tuolla!











Peli oli jännä ja tasaväkinen ja loppui lopulta Ducksien niukkaan 1-0 voittoon!
Suomalaisilla ei ollut parasta pelipäivää, mutta mielelläni peliä katsoin kuitenkin.




Honda Center oli näyttävä myös ulkoapäin







Kiitos kun lukaisit... tarinat jatkuu vielä... matskua on ja paljon!

Jehkotar

2 kommenttia:

Taina kirjoitti...

Kiitos Taru kun viitsit laittaa näin paljon kuvia tänne, ihan mahtavaa. Hieno reissu teillä, kateeksi käy. Tosi hyviä kuvia, mielenkiinnolla odotan lisää.

Hilkka kirjoitti...

Tuollakin teillä on ollut tosi mahtavaa, kiitos kun jaksat näillä kuvilla meitä ilahduttaa :-)