16. maaliskuuta 2013

Ihan oma Akkakööri!

Hei!

Luin tuollajuuri Anskin blogia ja siellä oli upea postaus ystävien kanssa askartelusta!
Minähän perustin ystävieni Kaakan ja Olgan kannssa aikanaan (n. 2v sitten) oman askartelukerhon, joka sai leikkimielisesti nimen Akkakööri!


Kokoonnumme kerran kuussa aina vuorotellen kunkin luona. Yleinen periaate on että tavataan klo 12 ja 4 tuntia nautitaan seurasta ja tehdään kunkin mitä haluaa. Toiset meistä tykkää virkata, toisen koruilee, osa paperiaskartelee, eli intohimomme askartelun suhteen ei mene edes täysin yksi yhteen - eikä se haittaa. Maailma parantuu, sydämen murheet tulee hoidettua ja tulee nähtyä. Lasten äiteinä kun tuo aika juoksee käsistä karkuun! 

Idea syntyi pari vuotta lasteni synttäreillä - tajuttiin, että pitäisi nähdä useammin kuin 2 krt vuodessa. Kaaka on NIko poikani sylikummi ja Olga on Sami poikani sylikummi, joten meitä yhdisti meidän perhe! Ja tästä ideasta lähdettiin liikkeelle. Nämä tapaamiset on ihania.... erityisesti kun molemmat naiset olen tuntenut n. 33v! 

Tämän lisäksi toki tapailen joskus aina kun vaan aikataulultaan ehdin myös bloginpitäjiä Tinttiä, Pihkua ja Riitulia, mutta meillä se on epäsäännöllisen epäsäännöllistä, varsinkin minun osaltani.

Onko sinulle joku oma akkakööri?? Olisiko sinusta hienoa, jos sinulla olisi oma akkakööri?? Ketä sinä kutsuisit omaan akkakööriisi?? Kerro omia tarinoitasi - näitä on ihana kuulla....  omanlaisensa Martta-kerho!! :D


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meillä kokoontui eilen kolmen porukka korttiaskartelun merkeissä. Onhan se ihan henkireikä päästä kokoontumaan saman henkisten kanssa. Jo se yhdessä oleminen ja tekeminen - vaikka ei valmista syntyisikään niin hyviä alkuja kuitenkin. Seuraavaa kertaa jo suunniteltiin erilaisella teemalla.
Aurinkoista kevättä sinulle!
-Sari-

Unknown kirjoitti...

Minä käyn kunnan järjestämässä kädentaito ryhmässä. Vaikka se maksaa niin olemme ystäviä muutenkin. Puhelimet soi ristiin ja rastiin muina päivinä sekä "lomilla".
Jos en kävisi keskivikkko iltaisin ystävien kanssa neulomassa, askartelemassa tai ihan vaan istumassa, lopputulos olisi karmea. En jaksisi arjen pyöritystä.

Ennen vanhaa naiset kokoontuivat neulomaan jokun kotiin, sen ajan kun saisi takaisin. Nykypäivän kiire on aina syy, ettei mitään tälläistä muka voisi tehdä...

Anu kirjoitti...

Kuulostaa kivalta että teillä on säännöllinen kööri koolla. Meillä on kahden hengen kööri, mutta liian pitkiä välejä on taukoa kun ei ole mitään tiettyä päivää sovittuna..