16. joulukuuta 2010

JOULUINEN ARVONTA!!

VIELÄ AIKAA VUOROKAUSI OSALLISTUA 17.12 klo 23.59 asti!! 
ARVONTAAN OSALLISTUMINEN PÄÄTTYNYT - ARVONTA SUORITETAAN VIIKONLOPUN AIKANA!!! 

Arvonta on suoritettu ja oli ihana lukea teidän kommentteja ja ne lämmitti kummsti sydäntä!
 Yhtenäinen mielipide teillä oli, että ei suuria muutoksia blogiini kaivata, kunhan omaa tahtiani tulee kuvia tuotoksistani - myös niistä skräppäyksistä... no toivottavasti jouluna on aikaa sillekin...
jotain ohjeitakin toivotaan ja niistä voin vinkata, että jotain on tulossa vielä tämän vuoden puolella...

JOULUKUUSI asiaa... olette aika samaloilla linjoilla, millä minä olen lapsuuteni viettänyt. Meillä haettiin aina kuusi tuosta mummolan metsästä Haapasaaresta (ex. Rauman maalaiskuntaa) ja se tuotiin kotiin aaton aattona illalla sisälle, kun joulusiivoukst oli tehty!

Tästä tradiotiosta pidin ja se oli  ja on edelleen yksi rakkaimmista joulumuistoistani. 

Tuossa vuonna eräs, me siirrytti muoviskuuseen käyttöön, kun valitettavasti sukumme metsä on niin pieni, että sieltä loppui kuuset... vanhemmillani oli siinä vaiheessa ollut jo pitkään muovikuusi siskoni astman takia ja siksi rohkaistuttiin muovikuusen ostoon.

Muovikuusi aikana inton ottaa kuusi sisälle aiemmin ja aiemmin on vaan kasvanut. En haluisi mitään pientä pikkujoulukuusta, joka taas puretaan alta jne... vaan haluan täyden joulun ajoissa ennen joulua - minä kun puran joulun pois jo 2-4.1 välillä!

Tänä vuonna kuusi ei tullut aiemmin, koska mieheni ei halua... ja pitäähän hänellekin antaa sanavaltaa!! :D Tuleeko kuusi tänään, huomenna tai tiistaina... en vielä tiedä... keskiviikkoan viimeistään... mutta ehkä jo tänään ... tai katsotaan. Lapset sitä kinuneet nyt jo 2 päivää....

OIKEIN IHANAA JOULUA TEILLE KAIKILLE
omien traditionenne kannssa!

ARVONNAN AIKA....

Rumpujen tärinää.....
voittaja ON 




ja arposin myös pari pientä lisäpalkintoa ja ne menee.....






Laittakaa pikaisesti osoitteenne tulemaan, 
sillä tarkoitus on saada nämä paketit postiin vielä huomenna maanantaina!!
Näin voitot tulisi jouluksi teille!




********************************

Blogi on ollut hiljainen.... mutta hiljaisuudenkin keskellä haluan järjestää teille ihanan upean JOULU arvonnan!
Olen itse ollut jo keskiviikosta ihan täysin joulufiiliksissä... sisustanut.. hehkuttanut... kaivellut varastoja....



jotta osallistut minun jouluiseen sekameteli arvontaan (palkinto tulee olemaan sitä sun tätä askertelujuttuja ja hieman herkkuja ja muuta kivaa ylläriä....).. palkinnosta tulee kuva, jos saan sellaisen otettua ;D

sinun pitää vastata kahteen kysymykseen tässä postauksessa:

1. Milloin SINUSTA on oikea aika laittaa joulukuusi sisälle asuntoon???
Minä haluisin jo niin laittaa kuusen tuonne olohuoneen nurkkaan, mutta mutta... jotta ei ihmiset mua ihan hölmönä pidä, niin pitää kai vielä hetki hillitä!!! :D

2. Mitä odotat blogiltani ensi vuonna?? Tämä loppu vuosi ollut luvattoman hiljaista, mutta tämä tilanne on tarkoitus korjata paremmaksi heti kun tilanne helpottuu....

Osallistu laittamalla vastaus postaukseen ja jotain yhteistietoa lomakkeen kohtiin!
Osallistumis aikaa on perjantaihin 17.12 asti!!

Mukavaa PIKKUJOULUA teille kaikille ja ihanaa joulun odotusta!

Taru / Jehko

... jaaha jos lähtisi tästä saunan tunnelmaan...

83 kommenttia:

AN kirjoitti...

Kyllä mielestäni kuusi tuodaan vasta jouluaaton aamuna
-ja ihan aito tuoksuva kuusi
ja ensi vuonna olisi kiva jos jatkat ihan vaan samaa hyväksi havaittua rataa--tykkään tästä ihan tällaisenaan-

Sari kirjoitti...

Minä toisin kuusen sisään n. viikkoa ennen jouluaattoa ja sitten uutena vuotena voisi kipata pihalle.
Jatka samaan malliin!

kiala kirjoitti...

No, meillä kuusi on tuotu sulamaan aatonaattona ja koriseltu aattona. Ja en minäkään osaa parantamisehdotuksia antaa, kun tämä on niin hyvä näin :)

Anna kirjoitti...

Oikea aika mielestäni on tuoda kuusi sisälle vasta jooluaattona, mutta hätätapauksessa sen voi tuoda jo aatonaattona.

Ensi vuonna blogisi voisi olla samanlainen kuin nytkin, mukava tämä tälläisenä on :)

Mukavaa pikkujoulua myös sinulle!

Kristiina kirjoitti...

Kuusi koristellaan aattoaamuna.=)
Ensi vuodelle jatka samaan malliin kuin nytkin, eli esittele aikaansaannoksia, kerro kuulumisia, vinkkaa uutuuksista ja ajankohtaisista jutuista. Tykkään jo nyt kovasti =)

Loreal Blondi kirjoitti...

Jos oikea kuusi, vasta aaton aattona ihan sisälle asti. Jos tekokuusi sen voisin laittaa jo eka adventtina, ilman muuta!

Blogissasi on ollut sekä korttejasi, että ohjeita ja elämänmenoa. Eiköhän tuolla reseptillä ole hyvä jatkaakin :) ...ja joku tatuointikuva tai muuta hauskaa silloin tällöin...

Taava kirjoitti...

Meillä kanssa Mammalla kuusi koristeltiin ennen aattoaamuna Riiviön toimesta, mutta enää ei kuusta tuoda sisälle. Minä en laita joulua kotiini lainkaan, kaikki valmistelut ja tekemiset muille on sitten itse jouluna minulle liikaa.
Mulle riittää jouluna hyvä kirja ja viltti jaloille Mamman jouluruokien lisäksi.
Jatka samaan malliin, postauksia oman aikasi puitteissa, niin kuin muutkin.
Ps. mä en osallistu arvontaan.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä kuusi tuodaan sisälle aatonaattona, ahluan koristella kuusen oman perheen kesken ennenkuin isovanhemmat ja muut sukulasiet tulevat joulunviettoon.

Tällaiselle ei niin luovalle askartelijalle ohjeet ja mallit ovat aina tervetulleita. Blogisi on yksi niistä muutmasta askartelublogista, joita seuraan päivittäin.

Jaana

Katukettu kirjoitti...

Miun mielestä joulukuusi tulee tuoda sisälle ja koristella vasta aattoaamuna! Mut jos oikein hätäinen on, niin aatonaatto käy kyllä kans =) Saa sitten aattoyönä valoa kuusenkynttilöistä, että näkee kulkea uunin luo kinkkua seuraamaan ;)
Vaikea on sanoa, että mitä odottaisin blogiltasi ensi vuonna... Miulla on siun blogi seurannassa, mut oon laiskasti kommentoinu...Ja nykyisin vielä laiskemmin missän =(
Kaikkia vinkkejä ois kiva saada askarteluun (myös sellaisia vinkkejä, että mistä kaikkia kivoja uutuuksia kannattaa hankkia...) ja tietty kortteja :D ja miks ei jotain kilpailuja ;)

Raisa kirjoitti...

Kyllä se kuusi kuuluu minun mielestäni tuoda sisälle aattoaamuna vasta, siis meille kotiin, mutta en sitä ihmettele jos jollakulla on aikaisemminkin ;)
Samaan malliin voisit jatkaa, kaikenlaista kivaa täältä aina löytyy enpä osaa lisäksiä ehdotella tai joo yksi juttu tuli mieleen, noita voisi olla noita Partyliten sisustusjuttuja enemmänkin

Siili kirjoitti...

Meille kuusi ilmestyy aattona vasta. Olen paikalla ekaa kertaa. Mukavaa joulun odottelua!

Hilkka kirjoitti...

Minä olen tuonut kuusen sisälle jo monta vuotta aatonaattona, silloin jo rauhoitun enkä tee mitään kuin ne pakolliset kuviot--hautausmaalle kynttilät ja sukulaiseni luona päiväkaffeet:)Jos olisi tarvetta tekokuuselle...allergiaa...niin senhän voisi laittaa jo adventtina.
Pidä vaan Taru yllä sama vanha kaava, paljon löydän kivoja vinkkejä ja ideoita...siis samaan malliin vaan ajankäytön puitteissa:)Mukavaa joulun odotusta:):)

Katjuska kirjoitti...

Meillä tuodaan kuusi aatonaattona, mutta minä itse laitan Mailegin ihanat eri kokoiset tonttuset kurkkimaan sieltä täältä jo marraskuun lopulla. Meidän koti on koristeltu vain Mailegin joulukoristeilla, tykkään niiden kantrimeiningistä....kuusessa on kyllä ihan normi palloja :D
Jatka blogissasi samaa linjaa, upeita kortteja on ilo käydä kurkkimassa :)

Ihanaa joulun odotusta, ja tuo se kuusi sisään kun itse haluat. Mitäs niistä muiden mielipiteistä!

Skräpi kirjoitti...

kuusi tuodaan sisälle aikasintaan seuraavana päivänä,kun lapset ovat aloittaneet joululoman :)


Sinun blogillesi toivon ensi vuodelle ennenkaikkea avartavia bloggauksia, mukavia kommentteja, ihania kortteja, idearikkaita ideoita eli kaikkea sitä mitä blogi on ollut nämä kolme vuotta, mitä olen sitä seurannut ;)

Maaret kirjoitti...

Joulukuusi tupaan jouluaattoaamuna:)
Jokainen toki toimii asian suhteen juuri niinkuin itse haluaa ja mikältä hyvältä tuntuu!
Toivottelin vilkasta blogivuotta 2011, täällä on aina mukava käydä vieraisilla :)

SannaS kirjoitti...

Joulukuusi on meille sisään kannettu jo yleensä puolessa välissä kuuta, koska aiemmin reissasimme koko joulun pyhät ja näin ollen saimme kuusesta nauttia kuitenkin sitten omassakin kodissa, vaikkakin hyvissä ajoin. Tämä tapa on meille jo muodostunut perinteeksi että kuusi haetaan toooosi ajoissa, kuusi tuo sen ihanan joulufiiliksen (ja huumaavan tuoksun) mukanaan. =)

mitäpä odotan blogiltasi ensi vuodeksi...hmmm....kaikkea ihanaa!!! =)

Marja-Leena kirjoitti...

Eikös pikkujoulukuusen voi tuoda sisälle adventtina? Niin meillä kotona ainakin tehtiin, silloin kun olin lapsi. Usein se oli semmoinen pöytäkuusi, joskus jopa metrinmittainen, jos oikein muistan.

Sitten isompi joulukuusi tuotiin sisälle jouluaaton alla ja koristeltiin aattona iltapäivällä. Pikkujoulun kuusi olikin silloin jo entinen.

Blogia kannattaa jatkaa ihan omalla tyylillä, niin siitä on iloa myös itselle!

Ansu kirjoitti...

Itselle ainakin ovat tietyt tavat pinttyneet lapsuudenkodista. Kuusi tuodaan sisälle aatonaattona tosin nykyään pystyn pärjäämään ilman kuustakin jos pakko. Äitini taas on parina viime jouluna ottanut joulumännyn kuusen sijaan, sekin on ihan kaunis vaihtoehto. Itselle on myöskin selvää että kyntteliköt laitetaan ikkunoille vasta itsenäisyyspäivänä.
Mitäs sitä hyvää blogia muuttamaan. Eikös tärkeintä ole se että itse olet tyytyväinen ja jaksat hyvin!
Hauskaa joulunodotusta!!!

Erja kirjoitti...

Meillä on aina kuusi tuotu sisään vasta aaton aattona ja aatto aamuna koristeltu.
Blogisi on ihan ok tällaisenaan, jatka samaan malliin :)

jasu kirjoitti...

Aaaton aatto on meilläkin perinteinen kuusen sisääntuontipäivä ja samana iltana se myös koristellaan. Parannus ehdotuksia minulla ei ole. On mukava lueskella kuulumisiasi.
Tänään laitetaan jo muutamia joulukoristeita esille ja ajattelin tuossa pakkasen innoittamana laittaa jäälyhtyjäkin jäätymään.

Tiina kirjoitti...

Meillä kuusi "kasataan" sisälle jouluaaton aattona.

Jatka ensi vuosi samaan malliin, kerro meille uusia ideoita mitä eteesi tulee jne.

Erja kirjoitti...

Joulu alkaa kansanperinteen mukaan Tuomaan päivästä 21.12. "Hyvä Tuomas joulun tuopi..." Joten silloin on ihan luvallista jo viettää joulua ihan niin paljon kuin haluaa, vaikka tuomalla kuusen sisään.
Jatka samalla hyvällä linjalla, käyttäen paljon suomenkielisiä tekstileimasimia ;-)

Arja L kirjoitti...

Kuusi tuodaan aatonaattona ja koristellaan silloin.Meille joulu tulee kertarysäyksellä - ei hiljaa hivuttamalla!
Blogiasi päivittelet voimiesi mukaan.Jokatapauksessa käyn täällä pari-kolme kertaa viikossa.Uudet tekniikat ja ideat kiinnostavat.
Tunnelmallista joulun odotusta sinulle:)

kaija kirjoitti...

Kuusi tulee meille ainakin viikoa ennen aattoa, nyt juuri kävin laittamassa valot kuistilla olevaan kuuseen. Minusta joulun voi aloittaa jo ennen varsinaisia joulunpyhiä. Olen jouluihminen.
Käyn blogissasi joka päivä ja se on kaikkineensa oikein hyvä.
Jatka vain!!

Milski kirjoitti...

Helloo ! Meillä ainakin laitetaan kuusi tuossa jouluaaton aamuna, ja koristellaan heti kun on saatu asennettua. Meillä kun on tekokuusi, etten tiedä miten aitojen kuusien kanssa toimitaan 8D
Joo ja oikeastaan en odota melkein koskaan blogeilta mitään, tämä blogi ainakin on ollut todella mukavaa luettavaa, ja luen sitä mielelläni 8) Että pidä täsmälleen samanlaisena, eikä pieni epäaktiivisuus ole paha asia !

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Meillä tuodaan kuusi aatonaattona sisälle ja koristellaan aattoaamuna.

Eiköhän tämä ole tällaisenaan ihan hyvä, jatka vaan entiseen malliin!

terkuin piabir

Anonyymi kirjoitti...

Aattoaamuna meillä tuodaan kuusi sisälle ja koristellaan :) Jatka samaan malliin blogiasi, joka päivä täällä käyn kurkkimassa :)

Terveisin Saara

Anonyymi kirjoitti...

Hellurei!

Kuusi tuodaan mielestäni sisään jouluaattoaamuna.

Ja blogi on hyvä tälläisenään! Ihania korttijuttuja on ilo katsella :)

-Hanna-
hansu_ko@hotmail.com

Tipsutyttö kirjoitti...

Aatonattona kuusi tuodaan sisälle, koristellaan ja sen alle lahjat ilmestyvät odottamaan saajaansa.

Blogisi on ihan ok tällaisenaan, ja on kiva käydä katsomassa mitä sinulle kuuluu tai mitä uutta olet keksinyt :)

samentti kirjoitti...

Mun mielestä kuusi koristellaan jouluaaton aamuna tai korkeintaan aattoa edeltävänä iltana.
Tykkään bllogistasi näin, jatka samaan malliin vaan ;=)

PaulaL kirjoitti...

Meillä kuusi tuodaan yleensä vasta aatoksi sisään, mutta minusta sen voisi tuoda vaikka viikkoa ennen joulua, koska joulun jälkeen se lähtee pois niin pian. Saisi sitten nauttia siitä enemmän.

Blogisi on monipuolinen ja sitä on tosi kiva käydä kurkkimassa. Eli jos meno jatkuu samaan malliin, käyn varmasti tyytyväisenä ensi vuonnakin! :)

Mukavaa joulunodotusta!

Sammacco kirjoitti...

Meillä kuusi tuodaan yleensä sisälle aaton aattoiltana kun muksut ovat menneet nukkumaan, mutta aattoaamuna koristellaan lasten kanssa. Tämä vuosi on kuitenkin sattuneista syistä arvoitus ;) Toivottavasti ensi vuonnakin blogisi näyttää sinulta! Jos haluat jotain lisätä niin anna palaa vaan, vaikka kynttilöitä ;)

Lumituulia kirjoitti...

Oikea iso kuusi pääsee sisälle aattoaamuna tai joskus jo aatonaattona. Sellainen pieni, ei aito kuusi, on joskus ollut pikkujoulusta alkaen ja sitten laitettu pois kun oikea kuusi on tuotu sisään.

Blogissasi on ollut hyviä vinkkipostauksia ja olet postaillut usein, joten saman tyyliin ensi vuonnakin, kiitos!

Satu K kirjoitti...

Kyllä jouluun kuuluu se, että kuusi tuodaan vasta jouluaatto aamuna sisälle ja koristellaan sitten koko perheen voimin.

Kivoja vinkkejä ym olen täältä blogistasi saanut eli jatka vain samaan tapaan :o)

Niina kirjoitti...

Joulukuusi tuodaan sisään vasta aattona.
Vuonna 2011 haluaisin nähdä blogissasi monia kivoja/kauniita/ihania kortteja, ja vinkkejä kortteiluun, tapahtumiin jne.


Paljon kiitoskia tästä kivasta arvonnasta :)

Mira kirjoitti...

Meillä kuusi on yleensä koristeltu aatonaattoiltana koko perheen voimin, vaikka kyllä mieluusti katselisin sitä vähän jo aiemminkin. :)
Blogi on hyvä ja kiva lueskella näin nykyisellään.
Mukavaa Joulunodotusta! :)

Tiinanen kirjoitti...

Meillä kuusi tuodaan sisään aaton aattona ja koristellaan jouluaattona ja saa sitten olla loppiaiseen asti. Muun joulun laitan esille jo ensimmäisenä adventtina. Tämä blogi on mukava tällaisenaan.

Outi kirjoitti...

Kyllä kuusi on mukava tuoda sisälle jo ennen aattoa, meillä yleensä aatonaattona. Tulee niin mukava tuoksu ja on ihana herätä aattona valmiiseen jouluun.

Blogiisi tutustuin vasta nyt, mutta mukavalta tuntuu lueskella, eli jatka samaan malliin..

Anonyymi kirjoitti...

Joulukuusi tuodaan sissään aatonaattona. Sekä koristellaan myös aatonaaton iltana.
Blogiasia olen alkanut seurata vasta tänä syksynä. Jatka samaan malliin. ( löysin myös vanhan blogisi ja selailin myös sen :)

Hyvää Joulun odotusta Sinulle.

T. mervi

Unknown kirjoitti...

Aatonaattona on pakko täällä tuoda jo sulailemaan kuusi kun ehtii niin yleensä lunta kerätä itseensä - aattoaamuna nostetaan se sitten pirttiin asti ja koristellaan joulupuuroa odotellessa :D

Minusta kuitenkin asia on niin että jos sinusta tuntuu että kuusi haluttais jo tuoda niin siehän tuot - joulussa tärkeintä on ilo ja jos se ilo tulee aikasemmin kuusen vuoksi niin mikä ettei :D

Ensi vuodelta odotan samaa energistä, idearikasta ja korttitäyteistä bloggailua kuin tähänkin asti :) Ihanaa joulunodotusta!!!

Sanna Saksija kirjoitti...

Kiitos arvonnasta!
1. Kuusen koristelu on perinteisesti vienyt lasten huomion muualle Pukin odottamisen jännitykseltä aattoaamuna lastenohjelmien ja puuron välissä tai puuron jälkeen.

2. Blogiin kortteja samaan malliin!

Sanna T. kirjoitti...

Yleensä joulukuusi tuodaan aatonaattona, mutta se on kovin lyhyt aika jouluihmiselle nauttia siitä ihanuudesta.

Blogi on ihan hyvä näinkin, ei kaipaa erityisiä muutoksia. :)

Tunnelmallista joulun odotusta!

Majan Molla kirjoitti...

Aatonaattona tuomme kusen sisälle ja myös usein koristelemme siloin. Aattona on ihana herätä kuusen tuoksuun :)
Kiva lukea sinun .kuulumisista edelleen. Olet niin ihanan toimelias ihminen

Unknown kirjoitti...

Kuusi vasta aatonaattona, jos asuisin "maalla"ja ois omaa mettää nii kuusi haettais aattoaamuna mettästä.

Jatka samaa rataa vaan! ;))

Terveisin Päivi Kivimäki

Asta Mäki kirjoitti...

1. Haluan nauttia kuusesta mahdollisimman pitkään, mutta haluan sen kuitenkin olevan täydessä terässä jouluaamuna, joten todennäköisesti jouluviikolla muutama päivä ennen joulua se tulee hankittua. Haluan sen olevan koristeltuna viimeistään aatonaattona (miksei jo ennenminkin). On ihanaa jouluaamuna herätä ja napsauttaa kuuseen valot.
2. Löysin blogisi vasta nyt, joten en osaa oikein vastata tähän, mutta varmasti tulen blogia seuraamaan nyt kun sen löysin :)

Heli R kirjoitti...

Kuusi tuodaan mielestäni jouluviikolla. Blogissasi on mukava nähdä erityylisiä kortteja ja upeita valokuvia, joita olet ottanut esim kynttilöistä ja somisteista.

Marsku kirjoitti...

Meillä kuusi tuodaan aatonaattona sisälle sulamaan ja aattoaamuna sitten olohuoneen puolelle. Mutta en pahaksi katsoisi vaikka kuusen toisi aikaisemminkin. ;)

Minä tykkäisin demoista ynnä muista pikku vinkeistä, tietenkin sinun oman aikasi ja halusi puitteissa! Jatka samaan malliin, olen viihtynyt hyvin blogissasi!

Mukavaa Joulun odotusta sinullekin!

taru76 kirjoitti...

Joulukuusen kanssa ei ole niin tarkkaa, mutta itse toisin sisälle joulusiivouksen jälkeen, jouluviikolla.

Blogissa tietysti toivon kauniita kortteja sekä muita askarteluja, kuten tähänkin asti. Miksi ei myös lisää skräppäystä : )

Ihanaa joulunodotusta koko teidän perheelle!!!

Leenamummi kirjoitti...

Meillä on kuusi ollut parvekkeella 23 vuotta, joten saatan olla jotenkin jäävi vastaamaan, mutta minusta aattoaamu on hyvä;)

Blogiasi seuraan säännöllisesti ja siellä on mielestäni kivoja vinkkejä ja hienoja kortteja ideaa antamassa. Olet ehkä huomannut, että innostun kohtuuttoman paljon aina, kun luetut kirjat tulevat esiin:D

Mukavaa, kuusen ja kynttilöiden täyttämää joulunodotusta!

Nikita kirjoitti...

Tekokuusen voi laittaa mielestäni silloin kun haluaa (vaikka ympäri vuoden jos niin haluaa :), mutta aito kuusi sisälle vasta jokunen päivä ennen joulua, jotta tuoreen kuusen tuoksua vielä riittää joulupäiville.

Blogisi on ihan hyvä tällaisenaan kortteineen, ohjeineen, vinkkeineen yms. Jatka samaan tahtiin oman näköisenä omaan tahtiisi.

Kirpakkaa marraskuun loppua!

Anonyymi kirjoitti...

Kuusi voidaan mun mielest tuoda sisälle aaton aattona mut pikkujoulukuusi voidaan tuoda jo aikaisemmin. Se viedään ulos kun iso kuusi laitetaan.

Nää sivut on ihanat. :) Mutta mä tiedän et sä keksit kumminkin jotain pientä kivaa lisää ensi vuodeksi.

Mukavaa joulun odotusta.

terveisin Terhi Kaarolta ;)

Hannele kirjoitti...

Meillä kuusi tuodaan sisälle vasta aatonaattona jotta aattona voidaan sitten koristella aamulla.

Ja tykkään sivuista tälläisenään, korttien kuvat on jees. niitä siis jatkossakin.

Maarit kirjoitti...

Milskin kanssa kun samaa kuusta kasaillaan, niin aattoaamunahan se tuohon kaivetaan. :D Tosin tytsy menee toista joulua viemään paloasemille joulutervehdyksen aamulla, joten taitaa jäädä kuusen kasaus ja koristelu meille muille. ;D

Samaan tapaan jatka bloggailua, tämä on hyvä.

jaana kirjoitti...

Meillä kuusi tuodaan sisään aatonaattona, kun ollaan koti saatu siivottua joulukuntoon. Lapset koristelevat kuusen ja kuusi on ollut tekokuusi jo vuosikaudet.
Jatka vaan blogiasi samaan malliin. Uusista ideoista on kiva opiskella postauksissa. Hyvää Joulunaikaa !!

Sirpa kirjoitti...

Meille tuoda nykyisin kuusta ollenkaan;) Mutta silloin kun tuotiin, niin aaton aattona ja aattonaaamuna koristeltiin.
Samaan malliin kun jatkan, niin ihan hyvä!
Mukavaa alkavaa joulukuuta!

Anonyymi kirjoitti...

1.Kuusen tuominen sisälle riippuu siitä mikä viikonpäivä aatto on.Jos aatto on esim. keskiviikkona, teen joulusiivot edellisenä viikonloppuna ja tuon kuusen samantien sisään.Usein kyllä vasta aatonaattona, mutta nyt ajattelin että vois tuoda jo vaikka viikkoa ennen ja koristella pikkuhiljaa valmiiksi.
2. Kurkkaan melkein päivittäin blogiasi,tykkään kovasti korteista ja uusista ideoista, kun itsekin olen jäänyt koukkuun korttien tekoon. En osaa toiveita sanoa, kaikki kelpaa :)
Mukavaa joulunodotusta

5ara kirjoitti...

1. Meillä on kuusi tuotu aina paria päivää ennen aatoa :)

2.Seurailen kovasti ostoksiasi ja korttejasi, niin toivon myös niitä ensi vuonnakin :D

Eleonora kirjoitti...

Minäkin tiedän, että kuusi tuodaan sisälle aattoaamuna ja koristellaan silloin...mutta minäpä en millään voi odottaa niin kauaa:) luulenpa, että silloin kun jouluviikko alkaa niin kuusi viimeistää tuodaan sisälle. Silloin kun olemme olleet joulun pois kotoa on muovikuusi laitettu ja koristeltu jo itsenäisyyspäivän aikoihin:)
Minustakin jatka vain samaan tahtiin blogiasi, on kiva välillä korttien lomassa lueskellä myös muuta elämänmenoa!
Ihanaa joulunodotusta myös sinulle!

Tarja kirjoitti...

Kuusi tuodaan meilläkin aatonaattona ja oikea sellainen.Tykkään blogistasi juuri tällaisena kuin se on,kirjajutut myös mukavia kun tykkään myös dekkareista:)
Oikein tunnelmallista joulunodotusta!

Paulette kirjoitti...

Yleensä meillä joulukuusi koristellaan aattoaamuna tai aatonaaton iltan, riippuen tilanteesta. Valitettavasti meillä on ollut n. 10v. muovikuusi, eihän se ihan sama ole kuin aito, mut allergian takia pakon sanelema juttu.
Pidä vaan blogisi ennallaan, taattua laatua!
Hyvää joulunodotusta sinulle!

minde kirjoitti...

Kyllä se kuusi yleensä aattona tuodaan ja koristellaan. Joskus on saattanut olla jo aatonaattona.

Blogisi on ensimmäisiä, joita aloin seurailla. Hyvin olen mukana viihtynyt. Erityisesti arvostan Jehkottaren haaste-aikaa, teit melkoisen työn. Mutta eiköhän tätä blogia ole hyvä jatkaa tällä samalla tyylillä, kun tähänkin asti.

wiiks kirjoitti...

Kuusi aatonaattona sisälle ja illalla koristelu, tai jouluaattoaamuna.

Mitä odotan blogilta? Toivon ihania postauksia korteista ja ideoita ja testauksia :)

Hyvää joulunodotusta!

Pirkkis kirjoitti...

Meillä kuusi tuodaan aatonaattoiltana, silloin laitetaan kinkkukin uuniin ja joulu alkaa ♥.

Jatka vaan ihan samaan malliin, sulla on paljon kivoja ideoita.

Oikein ihanaa joulunaikaa sinulle!

MarLi kirjoitti...

Meillä ei koskaan laiteta joulukuusta sisälle ennen aatonaattooiltaa ja silloin se on myöhäisen illan viimeinen homma, siivottuun kotiin. Minä laitan valot ja aikuinen tytär koristelee muuten kuusen perinnekoristeilla. Sitten on aattoaamuna kiva herätä kun kuusi on valmis ja valot palavat siinä.

Blogiltasi odotan uusia kortti-ideoita, jotain sellaista mitä ei ole jokaisessa korttiblogissa :)

Onnea mulle arvontaan!

Pia K kirjoitti...

Mun mielestä oikea aika joulukuusen koristeluun olisi se päivä, kun koulujen joululoma alkaa. Meillä kun miesväki hoitaa kuusen haun, mun on tyydyttävä siihen että se useimmiten tuodaan kotiin vasta aatonaattona tai jopa aattona, mikä on musta ihan liian myöhään.

Blogissa tahtoisin nähdä skräppäystä :)

Armiida kirjoitti...

Kuusen voi tuoda sisälle silloin kun itsestäsi parhaalta tuntuu. Aito kuusi toki ei voi olla sisällä useita viikkoja ennen joulua , mutta voihan ensin tuoda pienen pikkujoulu kuusen ja aattona vasta koristella sen varsinaisen ison kuusen. Mikä estää olemasta luova siinäkin:)

Jatka ensi vuonna samoin, esittele ja anna meidän ihailla tuotoksiasi, hiukan ehkä oppia ja mallia ottaen.

Riikka kirjoitti...

1. kuusen voisi tuoda sisällä vaikkapa aatonaattona, aattona kun on niin paljon muutakin. Nyt jos kuusi himottaa, voisin ehkä taitella kuusen oksista maljakkoon "kukkakimpun" ja laittaa vaikka valot ja muutaman pienen koristeomenan sinne tänne. Tai ulos jouluvaloja ja valopajupalloja.

2. lisää tekniikkademoja, jotta oppis kaikkia hyviä vinkkejä :)

Oikein lämmintä joulua ja onnellista uutta vuotta!

sannan höpinöitä kirjoitti...

1. mielestäni oikea aika tuoda kuusi sisälle on 23.12 ja koristella silloin illalla tai aatto aamuna. 2. kiva on ollut katsoa miten teet askartelu juttuja eli tekniikka esittelyjä vaan kehiin lisää ;D Ja ei huolta blogin hiljaisuudesta, itselläni myös ollut hyvin vähäistä päivittelyt...

Misu kirjoitti...

Vois heti laittaa vaikka pystyyn, mutta nuorimmainen tuskin antaa olla sen rauhassa.

Korttivinkkejä olis kiva saada, niitä ei ole koskaa liikaa.

MIra kirjoitti...

Kuusen voi tuoda sisälle silloin kun itse haluaa. Luonnonkuusen toisin itse muutamaa päivää ennen jouluaattoa.

Odotan ihania kortteja ja vinkkejä niiden tekoon. Sekä ostosvinkkejä :)

~Elina~ kirjoitti...

Meillä joulukuusi tuodaan sisälle aaton aattona.
Mukavaa joulun odotusta, jatka samaan malliin ensi vuonnakin. :)

Unknown kirjoitti...

Minusta kuusi tuodaan sisälle aatonaattona. Meillä on muovikuusi allergioiden takia...kyllä sekin tunnelman tuo vaikkei tuoksua annakaan.

Blogisi on aivan ihana ihan tällaisenaan!

Rauhallista joulun aikaa!

Mummo kirjoitti...

Joulukkuusta en tuo enää lainkaan sisälle, aikaisemmin se tuotiin sisälle aatonaattona ja koristeltiin aatto-aamuna.
Blogissasi näkisin ensivuonnakin mielelläni kauniita korttejasi.

Nanna kirjoitti...

Kuusi tuodaan aikaisintaa silloin kuin koulut loppuu, mieluiten aaton aattona :D

Blogissasi haluaisn ensi vuonna nähdä kauniita, idearikkaita ja persoonallisia kortteja.

Hyvää Joulun odotusta

Skräpi

Kaija kirjoitti...

Jokainen tavallaan.Mä olen aina koristellut kuusen aattona ja juuri silloin kun Turusta tulee Joulurauhan julistus.
Blogissasi on aina ilo vierailla,jatka ihan samaa rataa:)

Merkkari kirjoitti...

Minä tuon kuusen sisälle aina 22 päivä ennen kuin alan siivoamaan. Sitten kun on siivottu niin illalla lasten mentyä nukkumaan sen koristelen. 23 päivä on minulle joulun tärkein päivä, silloin kaikki on kodissa valmiina ja kuitenkaan vielä ei tarvitse stressata ruuanlaitolla...

En oikeastaan osaa toivoa mitään enemmän blogiisi, toivoisin että et kokisi blogin pitämistä velvollisuudeksi vaan päivittelisit silloin kuin siltä tuntuu :) Rauhaisaa joulunalusaikaa!

Ritva kirjoitti...

Se on kai se lapsuuden perinne - joulukuusi aattona sisälle ja yhdessä koristelu - 15-vee poikakin mukana (ehkä hieman vetelämpänä versiona :))...

Uusia ideoita, kauniita tuotoksiasi - ja kun itse olen ajatellut tuota korujen tekoa, niin ensikertalaisena haluaisin vinkkejä siihen - mistä aloittaa, mitä hankkia, miten edetä, mitä pitää ottaa huomioon....ym ym...

Milla kirjoitti...

Ehdottomasti aatto aamuna kuusi sisään.
Jatka samaan malliin. Esittele ihania tekeleitä ja kerro kuulumisia.

Ritva P kirjoitti...

Meillä ennemmin tuotiin jo aaton aattona pojan synttäreiden kunniaksi. Nyt kun on jo isompi on kuusen tuonti tahtonut venyä aattoon. Vierailen harvemmin blogissasi seuraan enemmän facessa kuulumisia. Tee ihan oman näköistä blogia ja sen mukaan miten aika anta myöten. Olet niin monipuolisesti monessa mukana

Heidi ;) kirjoitti...

Kuusi tuodaan sisälle aaton aattona illalla ja koristellaan aatto aamuksi valmiiksi.
Jos sais tänne myös muista tekeleistä kuvia, kortitkin ovat kivoja ;)

Marika kirjoitti...

Mun miälestä kuusen saa tuoda sisään aaton aattona :)

Haluaisin nähdä ensivuonna(kin) ihania ideoita.

Rita kirjoitti...

Yleensä kuusi tuodaan sisälle jouluaattoaamuna, mutta kyllä sen aatonaattona voisi jo tuoda ja koristella =) Hyväksi havaittuja vinkkejä odottelen edelleenkin!

Anonyymi kirjoitti...

Aattonahan kuusi tuotiin, silloin joskus, nyt ei tuoda!
Hyvää Joulua!

tv.Irma