19. lokakuuta 2008

Blogitapaaminen 18.10 Raumalla!

Eilinen päivä on kunnialla ohitse! Kiitos jälleen kaikille kun teitä oli niin runsaasti paikalla (22) touhuamasa ja innostamassa taas tuleviin synkkiin iltoihin!

Päivän ohjelma oli täyteläinen - ehkä hieman liiankin täyteläinen, mutta iloista pupinaa ja positiivista palautetta tuli kyllä runsain mitoin!

Aloitimme shoppailemalla. Paperinauhan Heli Aalto oli tuonut ihanan valikoiman kaikkea mahdollista askartelumateriaaleihin liittyvää! Kiitos Heli isosta vaivannäköistä ja oli ihanaa kun pääsit myös itse paikanpäälle.

Paikanpäällä oli edustettuna myös meidän upea palveleva ja monipuolinen Taitomanni Wanhasta Raumasta!

Lisäksi paikalla oli edustettuna Heinikka!

Aloitimme päivänä leimailemalla ja siinä kävi taas sellainen suhina, ettei paremmasta väliä! Mutta kaikki hoiti homman kunnialla kotiinsa ja runsaita määriä leimakuvia oli jokaisella kotiin vietäväksi :D Tässä muutama kuva tapahtumasta leimailuvaiheessa!





Porukkaa oli todella paljon paikalla ja tavata saimme Mummelin, Tanlittanin, Piiperon, Tarkun, Sammacon, Heli, AnneS, Maissi, TuulaV, Carkki, Piparminttu, Kaija, Pihku, Maili, Terhi, Tintti, Saron, Kirsikka, LiisaM, Anne, ArjaL ja Sari! Niin ja olinhan minäkin siellä :D

Kaikilla ei vielä omaa blogia ole, mutta 1-2 lupasi jo sellaisen perustamista harkita ;D Linkkivinkkejä sitten minulle kun valmistuu, että pääsee ihastelemaan!

Leimailun jälkeen ohjelmassa oli eri väritystekniikoihin tutustumista! Maissi esittele meille vesipohjaisilla liiduilla värittämistä (välineenä Aqua tone), Tintti esitteli kuivapastelleilla värittämistä (välineenä Gioconda/Stabilo), Sammacco esitteli öljypohjaisilla väreillä värittämistä ja Jehkotar esitteli Promarker/copic värittämistä!

Kuhina kävi demoilujen ympärillä ja kuulemma paljon oppia tuli ERITYISESTI näistä värittämisvaihtoehdoista, ideoista! Myös itselleni!!




Viimeisenä päivän ohjelmassa oli muutamat korttidemoilut ja sen hoitivat meille ihanasti ArjaL vintage-tyylillä, Sari Taitotaivaasta neulomista korteistea ja ihqu ihana Maissi skräppäystekniikalla! Kiitos teille kaikille opeistanne! Oli ihana nähdä toteutuksia!

Paikanpäällä kävi myös Länsi-Suomien toimittajat ja nyt nähtiin kun allekirjoittaneen kieli meni solmuun :D Mutta mukavaa että piipahtivat ja nyt tämän päivän lehdessä onkin ollut juttu tapahtumastamme ja kuviin on päässyt allekirjoittanut ja Heli :D

Juttu on kiva ja hauska, tosin ei ne miesaskartelijat mun blogissa käy vaan minun tulee välillä käytyä heidän blogeissa - ne asuu keskieuroopassa!

KIITOS KAIKILLE!!! Askarteluiloa pimeneviin iltoihin! :D

10 kommenttia:

Cecilia kirjoitti...

Moi Taru!
Ihana lukea eilisestä.On teillä ollu siellä taas aika hulinat. En sitte valitettavasti päässy paikalle!

Terkuin, Tiina

Anonyymi kirjoitti...

Moi Taru. Ihan mahtavaa että oot linkittänyt länskärin jutun, meille kun ei paperiversio tule. Sain eilisestä niin hirveesti intoa ja uutta materiaalia, että varmaan tänään jotain saan aikaiseksi. Oli ihan tosisuperkivaa taas. Kiitos myös promarker vinkeistä, mun pitää varmaan vähän lisää värejä ostaa itelleni. ;)
Näkyy taas!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Taru. Päivä oli jälleen erittäin antoisa. Jokohan nyt meni edes jotain oppia perille. Kiitos kaikille osallistujille järjestelyt tarjoiluineen olivat upeat. KIITOS.

Johanna kirjoitti...

Suuret kiitokset eilisestä. Kivaa oli ja seuraavaa tapaamista odotellen...

Maartsi kirjoitti...

Harmittaa niin, kun en päässyt (toivottavasti sait viestini). Mutta olin niin väsynyt, etten olisi jaksanut lähteä tuota matkaa ajamaan. :(

Anonyymi kirjoitti...

Lämpimät kiitokset,Taru ja ruusu sinulle blogissani.

Sammacco kirjoitti...

Kiitos! Oli todella mukava päivä ja värittämistä piti jatkaa vielä yöllä töissä. Oli mukava tavata ja pidetään yhteyksiä!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos taas kun jaksoit järjestää meille höperöille ihanan tapaamisen. Oli todella kivaa, ja eiköhän taas monta uutta juttua opittu..tai ainakin yritettiin oppia. Kiitos ja hyvää syksyn jatkoa..ja keväällä sitten taas...

Anonyymi kirjoitti...

Heissuli!
Sinä teit sen taas, nimittäin järjestit todella antoisan, kannustavan ja uusiinkin asioihin opettavan blogitapaamisen.
Kuten kaikki muutkin niin minäkin olen todella tyytyväinen päivän antiin. Jälleen kerran tuli positiivinen tunne " hei minä en olekaan yksin, meitä on monta korttien tekoon hurahtaneita".
Suurkiitokset sinulle, ilman sinun aktiivisuuttasi minäkin nyhertäisin ehkä korttejani yksin :)

Sari K. kirjoitti...

Kiitos Taru! Nyt on meitsikin väritellyt leimakuvia niin että ranteet paukkuu...