6. tammikuuta 2020

Journaling my January 2020


Hei!

Täytyy kyllä myöntää, että Bujosta, tai bujoilusta on tullut tärkeä osa mun arkea ja arjen hallintaa kuin varkain. Nyt takana jo 5 kk aktiivista bujoilua ja into vaan kasvaa. Samoin tämä bujoulu tuntuu varsin terapeuttiselta tavalta viettää aikaa. 

Tammikuun sivut ovat taas valmiita ja tein koostevideon sivuistani, jotka minulle ovat tärkeitä bujossa. Tällä kertaa kokeilen myös perinteisen kalenterin pitoa. Testata ainakin tarvistee kokeilla.

Rakastan leimoja ja niitäkin käytän bujoilussa. Mutta huomattavasti vähemmän, mitä aloittaessani luulin. Olen pyrkinytt käyttää omaa käsialaa ja jalostaa sitä. Olisi ihana oppia letteröintiä ja tehdä sillä näyttäviä tekstejä bujoon, mutta tällä hetkellä mulla ei vaan riitä aika eikä keskittymiskyky opetteluun. Ehkä tulevaisuudessa. Mutta pitkälle kummasti pääsee kun hyväksyy oman käsialansa ja käyttää muutamia kikkakolmosia. Niin siitä se lähtee...



Sneak peak´na kerrottakoon, että minulta tulee uusi kurssi kesällä markkinoille "Journaling with Jehkotar". Hieman vinkkejä, yhdessä tekemistä ja tutustumista bujoiluun minun tavallani/tyylilläni. Sopii aloittelijoille oikein loistavasti.

Tässä esiteltynä muut sivut jotka tein.


 Tämä kalenteri aukeama on nyt tammikuussa yhdistettynä to do - osio ja perinteinen kalenteri. Kalenteri on kuitenkin enemmän päiväkirjamainen - eli kirjaan ylös päivän tapahtumat.



Kiitos kun piipahdit!

Taru

Ei kommentteja: