3. toukokuuta 2016

JCC aika taas!

Hei!

Sitä olisi uusi kuukausi saatu alkuun ja olisi aika uuden Jehkotar Craft Challengen eli JCC haasteen. Tällä kertaa haastemme on tälläinen ja osallistua voit täällä!


Nyt annetaan ihanan aurikoisen ja värikkään kevään tulla töihimme eri tavoin! Ihanaa luomisen aikaa teille.

Minun tulkintani tällä kertaa syntyi kuvan inspiroimana ja tein art journal sivun.


Taustat tein palettiveitsellä levittäen gessoa ja maaleja. Sitten hieman leimailua ja maalin levittämistä sabluuna kera. Viimeisesti vielä gessolla leimaamista kera kuplamuovin. Kuvien leimausta, misteillä värittämistä ja irti stanssamista. Sitten kukan pohjaan kiinni (osa liimalla suorana ja osa 3D tarrapaloin). Koska kukat oli ilmassa, niin piirsin heille kukkapurkin alle. Tekstiä ja sivu oli valmis.







Ihanaa kun on kevät ja saa uusia ulottuvuusia ja valoisuutta töiden kuvaamiseen.





Kiitos kun piipahdit!

Taru

1 kommentti:

Kirsi kirjoitti...

Kaunis ja niin harmoninen kokonaisuus!