25. lokakuuta 2009

Skräppäykset!

Kaksi vuotta olen haaveillut skräppäyksen aloittamisesta ja olen keränyt materiaalia sitä varten pikkuhiljaa... mutta kuten yleensä kaikki asiat, niin tämänkin aloittaminen vaati kunnon potkun peffaan.

Tällä kertaa se oli Länsi-Suomen toimittajan yhteydenotto. Kaivattiin Skräppääjään. Lavoniuksen Arjan kanssa mietittiin, että tunnetaanko me ketään skräppääjää... kummallekaan ei tullut mieleen. Toimittaja kertoi, että minä voin hyvin olla siinä jutussa, joten minä heti pyysin kaveria mukaan ja Arja tarttui tuumasta toimeen!!

Juttua tehtiin torstaina meillä ja sitä varten piti tietysti matskua tehdä. Ensimmäinen leiska syntyi helposti ja julkaisin sen jo täällä!!

Lisämateriaalia tehtiin ja tässä minun tuotokseni esille. Kieltämättä tämä tekeminen oli niin kovin hauskaa ja ihanaa, että lisää tulee - taatusti. Mutta myönnän myös, että nyt pitää ottaa tuo kamera ihan eri tavalla käyttöön, että on paljon skräpättävää :D






Ensimmäinen kirjanenkin sitten valmistuin skräppäämällä. Tätä oli oikeastaan tosi hauska tehdä ja syntyi ihmeen nopeasti viime viikonloppuna. Ihan lopputuloksen "siisteyteen" en ole tyytyväinen, mutta ne "mokat" ei näy näissä kuvissa!!! :D









Linkkejä asioihin liittyen...

Paperiaskartelijoiden messut:


Skräppääjien unelmaviikonloppu:



Skräppäämisen haastesivut - pullollaan ideoita:



Muutamien ihanien skräppääjien sivuja olen poiminut teille tänne:

Laura
Ninarsku
Veeruliiru
Bridget
EllaEliisa
Anski
May
Päivi
Amalia

Käy tutustumassa!


6 kommenttia:

Maaret kirjoitti...

Waude, olet onnistunut aivan loistavasti näissä kaikissa leiskoissa ja toi pukkukirjanen on aivan huippuihana, lahjanakin jollekin hyvälle ystävälle vois vaikka samalla systeemillä vastaavanlaisen värkätä :)

Taava kirjoitti...

Hitto vieköön, sä olet luonnonlahjakkuus tässä hommassa. Loistavia!!!

Anitta kirjoitti...

Voi vitsi miten mahtavat skräppäykset,ihan kateelisena täällä vihreänä loistan , hihih :). Itsekin olen tehnyt dkräppäämällä muistokirjaa vanhimmasta tytöstäni, 21-v. Kahdesta nuorimmastakin olisi tehtävä. Täältä blogimaailmasta saankin kaikkia hyviä ideoita. Ne mun aikaisemmat tekeleet ei ole oikein mitään, mutta jos nyt innostuisin taas jatkamaan. Hyvää syksyä sinulle ja perheellesi!

taru76 kirjoitti...

Upeita tuotoksia! Varsinkin tuo pikkukirjanen, ja mikä ihana muoto : )

Nannuli kirjoitti...

Ihana tuo pikkukirjanen, tykkään tuosta muodosta valtavasti.

Anski kirjoitti...

Hehee, siitä se lähtee, kun skräppäyskärpänen puree, ei siitä ole paluuta :D Tosi kivoja nää kaikki sivut, myös tuo ihan eka sivu! Tuo pikkukirjanen on varsinkin tosi kiva!!