16. maaliskuuta 2009

Viikonlopun kuulumiset...

Kyllä on tänä vuonna reissujen vaikea pistää paremmaksi!
Viikonloppu oli sellainen intensiivi-paketti, mutta IHANA!

Perjantaina tosiaan lähdin kohti Vantaata ja nopsaanhan se matka meni ja Taavan kanssa treffattiin Ikealla. Sieltä pari suunniteltua hankintaa - nyt ollaan värikoodattu itsemme Taavan kanssa ;D

Sitten Taavalle kylään ja Riiviöhän siellä oli paikalla myös. Heti alussa pitää sanoa, että miljoonat kiitokset vieraanvaraisuudesta ja seurasta. Oli oli kuin kotona olisi - Riiviön kauhuksi ;D;D

Ilta meni kun kädet kävi ja suut kalkatti... maailmassa oli niin monta ihanaa tarinaa kertomatta, että meinasi jäädä nukkumaan meno tekemättä..

Aamulla pirteänä ylös, Taava väänsi synttärisankarin kakun loppuun ja autoon pakkautumisen jälkeen kohti SInelliä. Matkalta haettiin mukaan sellainen "lyhyt, turkoosi joka räkätti" --- kukahan se oli?? ;D;D VOi roiskeläppä parat!!!!
No jos tääs 2metrinen kelohonka olisi siellä ollut, niin olisi ollut vanteet soikeana ;D;D

Sinellissä oli sitten ensimmäinen Taivas! Tässä kohtaa selvästi paljastui maalaisuuteni... sillä mähän en ole ikin ä ollut vielä moisien aarteiden keskellä livenä - voittaa aina virtuaalishoppailun. Ja keskityimme kuitenkin vain n. puoleen liiketilasta ;D



Kynien esittely menossa - Maaret messuaa ja TarjaL keskittyy..


Saatiin myös ihanat uudet leimasinkatelogit ja sitä eilen sitten tuli jo ilta lukemiseksi luettua - tässä Taava ja Nikita hoitaa hommaa jo paikan päällä!


Sitä yleistä hyörinää...


Ja tilaisuudessahan vietettiin Maaretin synttäreitä... arvatkaas mitä yhteistä on Maaretilla ja Aku Ankalla ;D;D Tässä menossa lahjusten eiku lahjoen anto...

Sinelissä tapasin ainakin Helin, Myyn ja Vilijonkan, TarjaL, Maijun, Nikitan, Nannulin, ja tietty Riiviön, Taava ja itseni - hi!! Olo on, että jonkun unohdin ihan varmana.... anteeksi jos jäi...

Sieltä muut jatkoivat hauskanpitoa, mutta minun piti palata ns. todellisuuteen! Ajoin Järvenpäähän seminaariin ja seuraavana päivänä takaisin. Harmikseni seminaarin oli myöhässä 30 min, joten pääsin leimailutaivaaseen sunnuntaina vasta 14.20!!

Niin kovin moni oli ehtintyt jo lähtemään tai lähti just kun mä tulin. JA uskokaan tai älkää mä shoppailin lopulta kelloa vasten, että sain kaikki valmiiksi!!

Mutta oli IHANA NÄHDÄ teitä kaikkia.... YES!!!
Jos sinulla on kuvia leimailutaivaasta - niin haluaisin niitä itselleni muistoksi: taru.jehkonen@nic.fi * Itse en ehtinyt kameraa ottamaan kassista pois lainkaan!!

Postauksia olen löytänyt heiltä kera valokuvien:
LEIMAILUTAIVAS
Maiju
Maissi
Korttikellari
Taava
PaulaM

Pistä postaus, jo sullakin on kuvia!!!


Tällä kertaa en yritä väittää, etten ole ostanyt mitään... vaan paljasta avoimesti reissuni hankinnat!

Nämä ostettiin perjantaina Ikeasta!


Lauantai aamun Sinellin hankinnat...


Sitten Leimailutaivaasta hankkisin nämä Paperinauhasta!


Stampelkellerilta nämä... ihana palvelu ja paljon hyvää ostettavaa, piti hieman hillitä, mutta kävin kyllä kahdista shoppailee...


Crafticasta tuli nämä tuotteet sitten kotiin...


Kaiken uurastuksen ja työn & ilon jälkeen haluan antaa

VALTAVAT KIITOKSET, HALAUKSET ja ONNITTELUT LOISTAVASTI ORGANISOIDUSTA TOIMIVASTA TILAISUUDESTA MEIDÄN KAIKKIEN ILOKSI!!!

ANSAITSETTE ISOT KIITOKSET

R I I T T A JA T A A V A!!!!

10 kommenttia:

Maaret kirjoitti...

Tattis kamu jälleen kerran, pianhan me taas nähdään:)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva oli nähdä pitkästä aikaa. Taidetaan tavata uudestaan aika piakkoinkin ja ehkäpä mangopiirakan kera tällä kertaa....hih hih.

Minna kirjoitti...

Arvaa vaan harmittaako kun ei keretty näkemään. Olin koko päivän niin täpinöissäni, että vasta kotiinpäin ajellessani muistin sinut. Hitsi. Mutta viimeistään Raumalla nähdään. Ihania ostoksia olet tehnyt :)

Anonyymi kirjoitti...

Mikäs tuo Stampelkeller on? Onko niillä nettikauppaa (yritin googlettaa mutta tuloksetta)? Nuo tekstileimasimet nimittäin olisivat aika must hankinta.. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mullakin alkaa olla tämä henkinen krapula ohi, mutta se oma postaus tekemättä... Kiitoksia käynnistä, nautin seurastasi suunnattomasti ja ehdottomasti nähdään pian.

Maaret kirjoitti...

Olen saanut muutaman kuvan laitettua, käy katsomassa:)

Susanne kirjoitti...

Oli todella mukavaa, että kerettiin tavata... vaikkakin pikaisesti =) Innolla täällä jo odotellaan Rauman blogitapaamista ja tervetuloa tänne Keski-Pohjanmaallekkin visiteeraamaan =)
Ja hyvinhän kerkesit shoppailla; on muuten aivan ihanat ostokset sulla =)

Anonyymi kirjoitti...

Minkäköhän pienen, turkoosin ja räkättävän te olettekaan joutuneet sinne autoon ottamaan... Säälin teitä... :)))))

Ensi kerralla vaan korvatulppia kehiin ja äänenvaimenninta peliin... Eiköhän niillä pärjää :)

Arvaa vaan onko mulla uusi kamera? No on ja olen ihan LOVE:na siihen jo nyt :)
Kohta on kaikki pelit ja vehkeet pistetty uusiksi ja joitain ostettu viime aikoina jopa kaksin kappalein... Mä en suostu TAANTUMAAN. Kuten varmaan monet on sen huomannut :))

Että tällaista. Ihana oli kuitenkin nähdä ja täytyy sanoa, että yhdessä meistä lähtee kyllä ihan KAMALA ääni :))))

myy ja vilijonkka kirjoitti...

hienosti olet kerenny ostoksia tekemään!eikä mikään tainnu loppua ennen kuin tulit;)
siis kaikki oli tarkoitettu sinulle, eikös se näin menny vai mite?
mut oli tosiaan ihanaa tavata ja höpötellä! ja otetaan toistekin näkeminen ja tintti mukaan sillo!

Johanna kirjoitti...

Blogissani on sulle jotain...